Chaplinin pojat

Ranskalaisen Xavier Beauvois’n ohjaus Chaplinin pojat sijoittuu sveitsiläiseen Veveyn kylään 1970-luvun lopulla. Tarinan alussa belgialainen pikkukonna Eddy (Benoît Poelvoorde) vapautuu vankilasta ja muuttaa ystävänsä, algerialaisen työmiehen Osmanin (Roschdy Zem) ränsistyneen talon pihalla olevaan asuntovaunuun.

Eddy ystävystyy Osmanin seitsemänvuotiaan tyttären Samiran (Séli Gmach) kanssa ja auttaa häntä ranskan kielen opiskelussa. Osmanin vaimo Noor (Nadine Labaki) on sairaalassa toipumassa aikaa vieneestä lonkkaleikkauksesta. Osman on taloudellisissa vaikeuksissa, eikä hänellä ole rahaa edes vaimonsa sairaalamaksuihin. Joulu lähestyy ja yllättäen Eddy hankkii taloon pienen television.

Samaan aikaan mykän elokuvan suuri koomikko Charlie Chaplin (1889–1977) kuolee ja hänet haudataan Veveyyn. Katsellessaan televisiosta vanhoja Chaplin-pätkiä Eddy kehittää omasta mielestään ovelan suunnitelman, johon Osman lähtee mukaan taivuttelujen jälkeen. Kaverukset tuumivat yhdessä Chaplinin arkun varastamista.

Elokuva pohjautuu osin realismiin, sillä Chaplinin haudanryöstö oli todellinen tapahtuma vuonna 1978. Beauvois ja käsikirjoittaja Etienne Comar jakavat ikään kuin Chaplinin kulkurihahmon kahteen, jossa Eddy edustaa klovnia ja Osman kulkuria.

Muutamat kohtaukset ovat paikoin kuin mykkäkomediasta. Tapahtumat kuitenkin muuntuvat tragikoomisemmiksi jatkossa. Beauvois virittää ilmapiiriä ja luo käänteitä kerrontaan.

Chaplinin pojat on tarkoitukseltaan hyvällä asialla, sillä Beauvois näkee päähenkilöidensä elämäntilanteiden kytkennät kulkuriromantiikkaan. Elokuvan draamallinen toteutus ei kuitenkaan täysin vastaa alkuperäisideaa. Silti elokuvassa on hetkensä, sillä yhteiskunnan varjopuolella elävien sivullisten maailmassa on vertauskuvallisuutta.

Teoksen kaurismäkeläinen arjen kuvaus on varsinkin alkupuolella hallittua ja pieniin yksityiskohtiin keskittyvää. Myös sairaalajakso, jossa Osman tunnustaa rakkautensa vaimolleen, on nautittavasti toteutettu.

Caroline Champetierin kuvaus on parhaimmillaan juuri intiimien hetkien tasoilla, jolloin elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus liittyvät yhteen. Myöhemmin ryöstöjuonen vallatessa alaa, kerronta muuttuu yksisilmäisemmäksi ja dialogin taso laskee.

Michel Legrandin säveltämä musiikki nousee esiin muutamissa autolla ajoon liittyvissä sanattomissa kohtauksissa, joissa Benoît Poelvoorden ja Roschdy Zemin mimiikka vaikuttaa. Teoksen aidoin näyttelijätyö saadaan Samiraa esittävältä Séli Gmachilta.

Ohjaaja Beauvois muistetaan vaikuttavasta Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et des dieux, 2010) -elokuvastaan, joka toi hänelle Cannes’n elokuvajuhlien parhaan elokuvan palkinnon ja kertoi vahvasti ranskalaismunkkien elämästä Algeriassa.

Jarmo Valkola