Designmuseo juhlii Taideteollista korkeakoulua

Designmuseo osallistuu keväällä Taideteollisen korkeakoulun 140-vuotisjuhlintaan järjestämällä juhlanäyttelyn.

Katselmus tarkastelee taideteollisen alan korkeimman opetuksen kehittymistä 1800-luvun lopulta tähän päivään. Historiallisesta perspektiivistä huolimatta sen pääpaino on kuitenkin lähimenneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa odottavissa haasteissa.

Juhlanäyttely esittelee korkeakoulun kaikki taiteen, median ja muotoilun koulutusalat, ja kokonaisuus toteutetaan korkeakoulun omin voimin.

Avoin 140 - Taideteollinen korkeakoulu vuodesta 1871 -katselmus avautuu huomenna ja jatkuu 27. 2. saakka.

Museossa nähdään myös eurooppalaista muotoilukasvatushanketta esittelevä Fantasy Design -näyttely. Hankkeessa mukana olevat maat järjestivät projekteja, joissa lapset ja nuoret työskentelivät suunnittelualan ammattilaisten kanssa ja ratkoivat lähiympäristönsä ongelmia.