Eläimet valtaavat kaupungin Helsingin juhlaviikoilla

Eläimet valtaavat kaupungin Helsingin juhlaviikoilla. Viikon ajan eri puolilla kaupunkia järjestetään työpajoja, joissa kuka tahansa voi luoda valkoisesta muovista erilaisia eläinhahmoja. Taiteiden yössä ensi viikon perjantaina eläimet kiertävät kaupunkia musiikin tahdittamina.

Ajatuksena Eläimet kylässä -tapahtumassa on, että unimaailmasta karanneet karhut, sudet, hirvet, pöllöt ja muut eläimet kyläilevät ihmisten kaupungissa. Tämän tapahtuman luojina ovat eteläafrikkalainen kuvataiteilija Roger Titley ja israelilainen Airan Berg.

Eläimet kylässä on yksi juhlaviikkojen ilmaistapahtumista. Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom kertookin, että tänä vuonna ilmaistapahtumia on tavallista enemmän.

Esimerkiksi ilmaislippuja on jaossa Peter von Baghin uutuuselokuvan Lastuja esitykseen. Festivaalin ilmaisena uutuutena on myös oma Juhlaviikkoklubi. Kansallisteatterin Lavaklubin tiloissa voi nauttia musiikista ja elokuvista, keskustella tai tavata taiteilijoita. Klubi on auki iltapäivästä yömyöhään. Helsinkiläistalojen pihoilla ja Tuomiokirkon kryptassa voi kuunnella konsertteja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.