Elokuvatuottajatkin puuttuvat seksuaaliseen häirintään – eettiset ohjeet tekeillä

Elokuvatuottajien järjestö valmistelee alalle eettisiä ohjeita seksuaaliseen häirinnän ja ahdistelun kitkemiseksi. Valmistelu tehdään yhdessä alan järjestöjen kanssa, elokuvatuottajat kertovat tiedotteessaan.

Mukaan työhön on kutsuttu muun muassa Suomen Näyttelijäliitto, Aalto-yliopisto ja Suomen elokuvasäätiö. Elokuvatuottajien mukaan ohjeistuksella pyritään siihen, että elokuva-ala on turvallinen ja tasa-arvoinen kaikille.

Ohjeistus on osa kokonaisuutta, jossa luodaan alalle tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä ohjelma. Työ on määrä tehdä nopeasti.

Näyttelijäliitto kertoi jo eilen aloittavansa työnantajille suunnatun kampanjan seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi. Työnantajat on saatava ymmärtämään, että seksuaalisen häirinnän kitkeminen on heidän vastuullaan, sanoi Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko STT:n haastattelussa.