Ennen esitystä jännittää aina - ja aina tulee myös vessahätä

Takahuoneessa on hiljaista. Koomikoiden kasvoilla näkyy vakavia ilmeitä, kun jokainen käy mielessään läpi tulevaa keikkaa. Pian Aki Puolakka rikkoo hiljaisuuden ja käy kyykkyyn.

– Jos ei mitään muuta kuntoilua elämässä harrasta, niin kyykky on liike, joka kannattaa tehdä. Se on yleisliike, joka auttaa kaikkeen. Heti kun rupesin tekemään näin, löysin parisuhteen ja töitä.

Pieni naurunremakka ja sitten hiljenee. Puolakka, Mikko Järvinen ja Ursula Herlin katsovat kelloon. Vielä 20 minuuttia keikan alkuun.

Kolmikko on Kuopion Komediafestivaalilla esiintymässä palkintona siitä, että he voittivat Savon Sanomien ja komediafestivaalin järjestämän stand up -videokilpailun.

Esitykset on hiottu valmiiksi.

– Mutta ei sitä osaa rentoutua ennen keikkaa, vaikka olisi mahdollisuus. Tulee vain säntäiltyä, Järvinen sanoo.

Puolakka myöntää, että jännitys on pahimmillaan juuri ennen esitystä.

– Kämpillä on vielä ihan fiiliksissä, että nyt on hyviä juttuja, joilla vedän turpaan kaikkia kuulijoita. Sitten kun tulee paikalle, niin kiroaa, että miksi taas olen tässä tilanteessa, että menen esiintymään.

– Aina jännittää, Herlin summaa.

– Ja aina tulee vessahätä.

Kymmenen minuuttia. Vielä ehtii tupakalle. Joku haukottelee äänekkäästi.

Pannullinen naurua -klubin ensimmäisenä esiintyjänä on Järvinen. Aloittajan paikka on aina haastava, vaikka illan isäntänä toimiva Ali Jahangiri on lämmittänyt yleisön huolella.

Järvinen saa kuitenkin nopeasti rytmistä kiinni. Kontakti yleisöön syntyy luontevasti ja jutut rullaavat.

– Kun sai ekat naurut yleisöltä, niin jännitys lähti. Hartiat tippuu siinä vaiheessa, Järvinen kertaa esityksen jälkeen.

Herlin manaa oman esityksensä päätyttyä, että unohti kokonaan kertoa kerrostaloon liittyvän juttunsa.

– Mutta muuten meni hyvin.

Samoilla linjoilla on Aki Puolakka, jolla keikka on ensimmäinen päivän kolmesta esiintymisestä. Kaksi seuraavaa keikkaa on Jyväskylässä.

– On vauhtitykitystä.

Jahingiri tulee ja tarjoaa fist bumbin eli nyrkkitervehdyksen esiintyjille onnistumisen merkiksi. Viimeinen siunaus tulee takahuoneessa pistäytyvältä koomikkokonkari Ilari Johanssonilta.

– Tosi hyvin te kaikki veditte.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Booker-palkinnon saajan nimi paljastetaan tänään

Kirja-arvio: Kersti Juva tarjoaa mielenkiintoisia havaintoja kielestä ja sen vivahteista

Kirja-arvio: Tarinoiva kirja kokoaa valokuvat Eppu Normaalin yhteistyöstä valokuvaaja Harri Hinkan kanssa

Levyarvio: Nick Caven uusin Ghosteen-levy käsittelee leimallisesti Arthur-pojan kuolemaa, mutta tarjoaa empatiaa myös muille

Levyarvio: Iris Kukka on uusi ja lupaava lauluntekijä

Levyarvio: Jarkko Aholan uusi levy sai kohun aikaan jo kuvallaan, mutta sisältö on harvinaisen hahmoton

Levyarvio: Andy McCoy yllättää ja haistattaa epäilijöilleen pitkät – ainakin kun hän keskittyy siihen, minkä parhaiten osaa

Kirja-arvio: Marianna Stolbowin esikoisromaani herättää paljon kysymyksiä

Kirja-arvio: Teemu Keskisarjan uusi kirja kuvaa tapahtumia, joita käsiteltäisiin nykyään sotarikostuomioistuimessa

Teatteriarvio: "Selibaatti on sairaus" – Helsingin kaupunginteatterin Vihaisessa leskessä vanhetaan irvokkaasti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.