Ensi vuoden euroviisut järjestetään Malmössä

Euroviisut järjestetään ensi vuonna Malmössä Etelä-Ruotsissa. Malmö valittiin muun muassa kaupungissa aiemmin pidetyistä suurtapahtumista saatujen hyvien kokemusten ansiosta, kertovat järjestäjät.

Viisut huipentuvat Malmö Arenassa 14-18. toukokuuta.

Ruotsin Loreen voitti keväällä euroviisut kappaleellaan Euphoria. Heti voiton varmistuttua alkoi tiukka vääntö tulevasta kisakaupungista. Malmön lisäksi kisasta mittelivät Göteborg ja Suur-Tukholmaan kuuluvassa Solnassa syksyllä avattava kansallisareena.

Ruotsi on voittanut euroviisut viidesti. Edellisen kerran laulukilpailu järjestettiin Ruotsissa vuonna 2000, jolloin paikkana oli Tukholman Globen. Se on kuitenkin ensi keväänä varattu jääkiekon MM-kisoille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

10 x jännitystä pimeneviin iltoihin – Näitä kesän laatudekkareita et jätä kesken

Eukonkannosta julkaistu elokuva USA:ssa – mukana suomalaisia tekijöitä, traileri katsottavissa myös Suomessa

Näkökulma: Kulttuurialan näkymät näyttävät synkiltä, kun tutut rahavirrat ehtyvät ja koronaviruksen toinen aalto uhkaa – mutta jos halua on, tästä selvitään

Kolumni: Maustepurkit opettivat toivoa raskaan kevään aikana

Deep Purplen uusi albumi sisältää yhden kappaleen myös vuoden 1968 debyyttilevyltä – ja kummassakin rummuissa on sama herra eli Ian Paice

Kirja-arvio: Maria Stepanova kaivaa tätinsä sotkuisesta jäämistöstä esiin kiehtovan sukukronikan

Elokuva-arvio: Venetsian elokuvajuhlilla palkittu Terapiaa tunisialaisittain on toiveikkaan aurinkoinen kuvaus kulttuurien kohtaamisesta

Elokuva-arvio: Ulla Heikkilän rippileirikuvaus Eden on onnistunut tarina nuoruuden isoista ja pienistä kysymyksistä

Elokuva-arvio: Anu Kuivalaisen Lauluja rakkaudesta tarjoaa hienon kokemuksen lähellä olemisesta, rakkaudesta, kaipuusta ja yksinäisyydestä

Äänien erikoismies Heikki Kossi palkitaan Nordic Flair -palkinnolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.