Etelä-Savoon kuusi kulttuurin työpajaa

Etelä-Savossa etsitään uusia ratkaisuja taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen organisointiin ja rahoittamiseen.

Maaliskuussa järjestetään Juvalla kuusi kaikille avointa teematyöpajaa eri aiheista ja ihmisryhmistä. Työpajoihin toivotaan taiteen ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja kaikkia taiteen hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneita. Ensimmäinen työpaja järjestetään 6.3.

Maakunnallisen kulttuurihyvinvointisuunnitelman tekoa koordinoi Etelä-Savon maakuntaliiton Hyvinvointia kulttuurista -hanke, joka järjestää teematyöpajat. Hanke on osa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Sofi Oksasen romaanista Kun kyyhkyset katosivat tehdään elokuva

Lasse Saarinen nimitettiin Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahaston hallituksen puheenjohtajaksi

Frendit saa odotetun uuden jakson – näyttelijät palaavat yhteen sarjan 25-vuotissynttäreiden kunniaksi

Kaiken saanut ja silti nälkäinen: "Se, että aloittaa tyhjästä ja lopussa on valmis laulu, on äärimmäisen koukuttava tunne", sanoo soololevyn tehnyt Knipi Stierncreutz

Kirja-arvio: Risto Saarisen uutuuskirja muistuttaa, että muutoksen perään on turha haihatella, jollei ole valmis tekemään asioiden eteen mitään

Elokuva-arvio: Guy Ritchien palaa tuttuihin kuvioihin: The Gentleman on kovien kundien rötöskomedia suoraan 1990-luvulta

Elokuva-arvio: Parasta Clint Eastwoodin uudessa Richard Jewell -draamassa on tuntematon pääosanesittäjä

Baba Jagan jäljillä – kirjailijakaksion esikoisteos on yhdistelmä kasaria, venäläistä kulttuuria sekä toiseuden ja ulkopuolisuuden teemoja

Rakkauslaulun luonnolle julkaissut Rantama siirtyy luontevasti jazzrokista kohti raskaampaa ja progressiivisempaa suuntaa

Kuopion klassillinen lukio tunnetaan ehkä urheilijoiden lukiona, mutta nyt opiskelijat järjestävät hyväntekeväisyyskonsertin – "Meillä on myös paljon musiikillista osaamista"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.