Festarijuna starttaa kesäkuussa Helsingistä Tampereelle

Helsingistä lähtee kesäkuussa neljän festivaalin yhteinen tapahtumajuna Tampereelle. Paikkoja on tarjolla raskaan rockin, kuoromusiikin, runouden ja kitaroinnin ystäville.

Lauantain ohjelmallinen tapahtumajuna suuntaa kohti Tampereen vilkasta viikonloppua. Kaupungissa järjestetään samaan aikaan Sauna Open Air, Tampereen Sävel, Annikin Runofestivaali ja Tampere Guitar Festival.

Festivaalit ovat järjestelleet junaa yhteistyössä VR:n kanssa. Tavoitteena kuitenkin on, että vastaavia junia liikkuisi muuallekin.

- Junat lähtisivät pääkaupunkialueelta muuallekin Suomeen ja myös maakunnista kohti pääkaupunkia, suunnittelee idean isä, ammattiopisto Omnian kehittämisyksikön päällikkö Jouko Kivimetsä.

Hän oli jo 1980-luvulla kehittämässä VR:n kanssa teatterijunia, joista saatiin hyviä kokemuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.