Golden Gospel -palkinto Pro Fide -yhtyeelle

Pitkän linjan gospelyhtye Pro Fide on saanut tämän vuoden Golden Gospel -palkinnon. Tunnustus luovutettiin Joensuun gospelfestivaaleilla torstaina.

- Vuonna 1966 perustettu Pro Fide on todellakin instituutio. Yhtye ei ole koskaan ollut telakalla, kertoo palkintoraadin puheenjohtaja, festivaalijohtaja Hannu Hätönen.

Palkintoraati kiittelee yhtyettä nöyrästä asenteesta. Pro Fide on levittänyt gospelin sanomaa vuodesta toiseen paikoissa, joissa salamavalot eivät välähtele. Tärkeiksi on koettu esiintymiset niin vankiloissa, kouluissa kuin seurakuntien tilaisuuksissakin.

Pro Fiden miehistö on vuosien kuluessa hiljalleen vaihtunut. Jäseninä ovat olleet muun muassa Mikko Kuustonen ja Juha Kela.

Ensimmäisen kerran Golden Gospel -palkinto jaettiin vuonna 1998.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.