Graafikon silmissä maisemat näkyvät siluetteina

Jotkut asiat ovat niin sisäsyntyisiä, ettei niistä pääse eroon vaikka lähtisi hetkellisesti kokonaan toiseen suuntaan. Näin kävi kuopiolaiselle taidegraafikolle ja kuva-artesaanille Nina Venäläiselle, joka teki aikuisiällä taiteesta toisen ammatin.

Jo lukion jälkeen Venäläinen haaveili opinnoista Taikissa graafisen suunnittelun puolella, mutta sisäänpääsy jäi yhdestä pisteestä kiinni. Niinpä suuntana olivat tradenomiopinnot ja kaupallisen alan työt pääkaupunkiseudulla.

Vuosia meni, ja taide pysyi harrastuksena. Aikuisopiston taiteen perusopinnoissa löytyi kuitenkin Se Oikea, taidegrafiikka.

– Se viehätti aluksi, että kuva tehdään väärinpäin. Tuntui oudolta, mutta se hetki, kun ottaa paperin prässistä ja näkee teoksen ensimmäistä kertaa, on sykähdyttävä juttu.

Grafiikan yllätyksellisyys, se ettei lopputulos ole aina sitä mitä lähtee hakemaan, on Venäläiselle tärkeää.

– Joka kerta tuntuu, että tästä tuli parempi kuin ajattelin. Tai jos tuntuu, että meni pieleen, jatkan ja lopulta siitä tuleekin ”vau”. Se palkitsee tosi paljon.

Tällä hetkellä Venäläisellä on maalla sijaitsevan kotinsa yhteydessä oma ateljee ja grafiikkapaja. Päätös jättää kaupallinen ala ja siirtyä epävarmojen tulojen taidealalle ei ollut helppo, mutta työuupumus oli käännekohta toiseen ammattiin ja rakkaan ilmaisukeinon pariin lähtemisessä.

Venäläinen valmistui kuva-artesaaniksi Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta kaksi vuotta sitten, ja siitä lähtien työ on painottunut näyttelytoimintaan.

– Tein harrastuksesta työn, joten nyt täytyy miettiä rupean harrastamaan, graafikko nauraa.

Venäläisellä oli ensimmäinen yksityinen gallerianäyttely G12:ssa keväällä.

Näyttelytoiminta lähti hänen tapauksessaan hieman toisesta suunnasta, sillä ennen galleriadebyyttiä graafikon teoksia on ollut maakuntakirjastoissa.

– Teokseni sopivat kirjastoihin hirmu hyvin, sillä käytän materiaalina vanhoja kirjojen sivuja.

Tällä hetkellä taiteilija työskentelee yhdistelemällä eri tekniikoita ja käyttää teosten pohjana useita laattoja. Erityisesti chine collé ja kollaasitekniikat kiinnostavat.

– Juuri nyt kiinnostaa myös mixed media, ajattelen sitä tekniikkana yhdistettävän grafiikkaan. Se liittyy samalla kierrätystaiteeseen, jota teen myös.

Temaattisesti Venäläiselle luonto on aihe yli muiden.

– Monesti kun katson maisemaa, näen sen siluetteina. Ajattelen heti, että tästä voisi syntyä teos. Luonto on aina kiinnostanut minua kasvun ja kasvamisen ohella. Luonnossa on upeita rakenteita, kuten lehden yksityiskohdat. En nykyään edes ajattele niitä aiheita, joita aiemmin tein.

Taiteilija kertoo tekotapansa muuttuneen ja kehittyneen muutaman viime vuoden aikana.

– Olen löytänyt sen oman tavan, tekniikan sekä aiheen. Joskus lähden vain kokeilemaan, en tarvitse impulssia työn aloittamiseen.

Näyttelyt ovat muuttaneet myös tapaa katsoa ja työskennellä teosten parissa.

– Teen ja ajattelen sarjallisesti, mietin näyttelykokonaisuutta yksittäisten teosten sijaan ja paljon enemmän sitä, miltä teos lopulta näyttää.

Venäläinen uskoo, että myyntityö ja asiakaspalvelukokemus tukevat nykyistä uraa taiteilijana. Elämän tuoma realismi auttaa päämäärätietoisessa etenemisessä.

– Ilman elämänkokemusta olisi varmasti suurempi kiire siihen menestykseen.

Venäläinen kertoo, että koulutusta ja sen tasoa saatetaan kysellä varsinkin taidepiireissä.

– Koen kuitenkin, että osaamista on sen verran, että koulutukseni riittää. Teen tällä hetkellä taidetta eniten yleisöä varten. Mutta paljon töitä täytyy kyllä tehdä pohjalle, koska cv ei rakennu tyhjästä.

Toiseen ammattiin kouluttautuneena Venäläinen haluaa luoda uskoa taidealan opiskelijoihin. Hänkin sai aikanaan kuulla, ettei kannattaisi välttämättä opiskella alaa, joka ei takaa varmaa tuloa.

– Pitää kuunnella omaa ääntään. Itselläni on kokemus, että lähdin sille eri polulle kulkemaan, mutta toisaalta se kokemus ei ollut huono.

Täyskäännös on kannattanut, ja syksyllä Venäläinen aloittaa kulttuurituottajan opinnot sekä ryhtyy opettamaan kansalaisopiston kädentaitojen kursseja.Haaveena on yrityksen perustaminen ja oman grafiikkapajan avaaminen avoimeksi.

– Kiinnostavia kokeilevia tekniikoita on tullut suomalaiseen taidegrafiikkaan, ja ilahduttaa, että puupiirrosten tekijöitä on tullut uudestaan pinnalle.

Nina Venäläisen taidegrafiikkaa Vesannon kirjastossa heinäkuun ajan.