Hanoi Rocksin traaginen käänne pian valkokankailla – tältä näyttää kauan odotettu Mötley Crüe -elokuva

Legendaarisen hard rock -bändi Mötley Crüen tarina nähdään pian elokuvana. Useista suuren budjetin tuotannoistaan tunnettu Netflix on ilmoittanut, että The Dirt -nimeä kantavan elokuvan ensi-ilta on 22. maaliskuuta.

Suomalaisittain elokuvan kiinnostavin anti liittyy kotimaiseen Hanoi Rocks -yhtyeeseen. Michael Monroen ja Andy McCoyn luotsaama Hanoi Rocks oli Mötley Crüen 1980-luvun nousun aikoihin lupaavassa nosteessa Yhdysvalloissa, mutta yhtyeen tarina katkesi rumpali Nicholas "Razzle" Dingleyn kuolemaan.

Dingley kuoli Kalifornian Redondo Beachilla vuonna 1984, kun Mötley Crüe -laulaja Vince Neil ajoi humalassa rajun kolarin. Apukuskin paikalla istunut Hanoi-rumpali menehtyi saamiinsa vammoihin.

The Dirtin trailerin perusteella tapaus ja sen jälkiseuraamukset nähdään elokuvassa. Kolarin myötä Vince Neil sai vankeusrangaistuksen ja suuret sakot.

The Dirt pohjautuu rockkirjallisuuden suurimpiin bestsellereihin lukeutuvaan Törkytehdas-kirjaan. Elokuvan on ohjannut Jeff Tremaine ja sen pääosissa nähdään Douglas Booth (Nikki Sixx), Iwan Rheon (Mick Mars), Colson Baker (Tommy Lee) ja Daniel Webber (Vince Neil).

Elokuvan virallisen trailerin voit katsoa alta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.