Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto Jouni Teittiselle raikkaasta runokokoelmasta

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon tämän vuoden parhaasta esikoisteoksesta saa Jouni Teittinen runokokoelmastaan Sydäntasku (Poesia). Tunnustus on suuruudeltaan 15  000 euroa.

Palkintoperustelujen mukaan Sydäntaskussa ollaan rannalla ja katsotaan merelle sekä lapsuuteen. Runon keinoin lapsuuden ja aikuisuuden väliin rakentuu kehikko, johon voi ripustaa mitä vain, kuten yksinäisyyden ja kodittomuuden kolkkoutta. Sydäntaskun säkeet yksinäisyydestä toisaalta näyttävät, että nimenomaan et ole yksin. Siten lohduttomuus saa siskokseen ja veljekseen lohdullisuutta, raati toteaa.

Palkitsijoiden mukaan raikkaalta tuntuva Sydäntasku ilmentää, että lapsuuden ainutkertainen ihme on sittenkin tavoitettavissa.

Täyden itsevarmuuden filosofi

Toiselle sijalle kirjallisuuspalkinnon tavoittelijoista sijoittui J.P. Laitisen yhdenpäivänromaani Lume (Teos). Se ammentaa Thomas Bernhardin vimmaisesta monologimuodosta ja fiktiivisyyden teemasta. Filosofin täyden itsevarmuuden monologi on raadin mukaan suurenmoista huvia.

Kolmanneksi nousi Leo Torvaldsin "törkeän hauska ja pidäkkeettömän mielikuvituksellinen" romaani Olin tosiaan onnellinen (Teos). Kirjoittajan assosiaatioiden hillitön vuo rakentaa osuvia kuvia viettien viskomasta ajastamme, raati perustelee.

Kunniamaininnan raati antaa Katriina Huttusen romaanille Surun istukka (S&S). Raadin mukaan vaatii rohkeutta kirjoittaa oman lapsen itsemurhasta.

Helsingin Sanomien raadin tietoon tuli tänä vuonna runsaat 70 suomeksi kirjoitettua esikoisteosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.