Helsinki Lied -kilpailuun osallistuvat Akseli Mattila ja Iiro Pulkkinen konsertoivat Kuopiossa

Helsinki Lied -kilpailuun osallistuvat Akseli Mattila (laulu) ja Iiro Pulkkinen (pianoa) pitävät harjoituskonsertin Kuopion kaupungintalon juhlasalissa maanantaina 22.10. kello 13.15. Ohjelmistossa on muun muassa Schubertia, Brahmsia ja suomalaisista Merikantoa ja Nummea.

Mattila ja Pulkkinen ovat tehneet yhteistyötä lied-parina vuodesta 2016 lähtien Mari-Anni Hilanderin johdolla. Kuopiolaislähtöinen duo muutti syksyllä 2018 pääkaupunkiseudulle jatkamaan opintojaan Sibelius-Akatemiassa.

Mattila valmistui keväällä 2018 ylioppilaaksi Kuopion taidelukio Lumitista ja kävi samalla Kuopion konservatorion ammatillista koulutusta Hilander opettajanaan. Mattila aloitti syksyllä klassisen laulutaiteen opinnot Sibelius-Akatemiassa Petteri Salomaan ohjauksessa.

Pulkkinen valmistui keväällä 2018 musiikkipedagogiksi Savonia-ammattikorkeakoulusta yliopettaja Kirsti Huttusen johdolla. Hän suorittaa parhaillaan maisterintutkintoa pianosta Ilmo Rannan ja Risto-Matti Marinin johdolla.

Helsinki Lied -kilpailu järjestetään 26.–28.10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.