Hiusammattilainen kuvasi kolmen vuoden ajan Suomen katsotuinta dokumenttia: "Vapaa-aika kului vedessä"

Kolmenkymmenenkahden ruudun filmirullassa oli vain pari onnistunutta kuvaa. Nekin esittivät hiekkapohjalla maannutta kiveä.

Pasi Lensulle se oli kuitenkin suuri hetki. Ensimmäiset vedenalaiset kuvat.

Jo vuosikymmeniä aiemmin, pikkupoikana, Lensu oli hoksannut, että pinnan alla on jotakin jännittävää. Jäppilässä vanhempiensa mökin rantavedessä snorklaillessa hän oli katsellut tunnistamiaan kaloja. Vielä kiehtovampaa oli ollut edetä ja miettiä, mitä tuntematonta hakopuun tai montun takana olikaan.

Pinnan alainen maailma on yhä jännittävä paikka, vaikka Lensu on taltioinut sitä jo 17 vuoden ajan valokuviin ja videoihin – eikä vieläkään tuttu, vaikka sukelluksia on kertynyt yli tuhat.

– Paikat, kasvit ja kalat muuttuvat aina. Talvi on erilainen kuin kesä, Lensu kertoo.

– Tässä yhdistyy kaksi rakasta harrastusta: laitesukeltaminen ja valokuvaus. Voin olla pinnan alla ja tallentaa näkemääni muille, esitellä maailmaa, jota on dokumentoitu lopulta melko vähän.

Moni on katsellut Lensun kädenjälkeä. Hän toimi Järven tarina -dokumentin toisena vedenalaisena kuvaajana, ja on miehen kuvia julkaistu myös monissa lehdissä. Nyt töitä on esillä Tervon Luontokuvakesän näyttelyssä. Se on Lensun ensimmäinen näyttely.

Suomen katsotuimman dokumentin työryhmään mies päätyi soitettuaan tuottaja Marko Röhrille.

– Kuulin, että dokumenttia suunnitellaan ja tarjouduin mukaan. Videoni tekivät vaikutuksen. Monet kuvatuista järvistä olivat minun suosituksiani.

Järven tarinan tekeminen kesti Lensun osalta kolme vuotta. Se on pitkä rupeama miehelle, joka on päätyönään toiminut yli 20 vuoden ajan Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston hiusalan opettajana.

– Vapaa-aika kului vedessä.

Hiusala on kampaamon omistaneen äidin peruja.

– Isä puolestaan harrasti valokuvausta ja kaitafilmikuvausta jo 1960-luvulla. Kumpikin homma on samalla tavalla visuaalista käsityötä. Estetiikka on vahvasti mukana.

Pinnan alla on toinen todellisuus, jossa ihmisen aistit rauhoittuvat. Lensu kuvailee, kuinka ainut korviin kantautuva ääni tulee pintaa kohti kohoavista ilmakuplista. Väliveden luoma painottomuus ja veden vastuksen tuoma liikkeiden hitaus saa tuntemaan olon kuin toisella planeetalla.

– Ja ilmaa ei ole ilman laitteita. Siinä on oma vaaransa. Sukellamme tietenkin aina pareittain.

Jos pinnan alla on yksi maailma, toinen maailma löytyy ottamalla hyvin tarkkoja lähikuvia, makrokuvia. Niissä avautuu yksityiskohtia, joita silmä ei kunnolla erota.

Lensu arvioi, että vedessä otettujen kuvien määrä on jo ylittänyt satatuhatta kappaletta. Tiedostoina se tarkoittaa kymmentä teratavua, lukuisia ulkoisia kovalevyjä. Ne hän pelastaisi tavaroista ensimmäisenä, jos koti syttyisi tuleen.

– Kaiken muun voi ostaa rahalla takaisin.

Kuvien määrästä huolimatta se täydellinen ruutu on yhä ottamatta. Näyttelyssä on sen sijaan mukana yksi Lensun onnistuneimmista otoksista. Kuvassa lumpeenlehti kurottaa vedestä kohti pintaa.

– Yksityiskohdat, Lensu antaa selitykseksi kuvan onnistumisesta.

– Kukan terät puhkovat pintaa, mistä tulee väreilyä. Ja melkein keskellä kuvaa on kukkaan takertunut pieni ilmakupla. Se on syntynyt, kun pohjassa olevat lehdet ovat kaasuuntuneet. Lumme on myös vaikea kuvattava, sillä sen vaaleat lehdet palavat helposti puhki kuvassa.

Lensun mielestä kuva on onnistunut, kun asemointi on kunnossa. Veden alla se ei ole helppoa. Kaikki tehdään luonnon ehdoilla. Kohteita ei houkutella haaskoilla eikä kuvata teleobjektiivilla kaukaa.

– Tämä ei ole ujon ihmisen hommaa. Kohteesta ei voi olla metriä kauempana. Usein pitää mennä ihan viereen. Kalan kanssa pitää olla kärsivällinen, ettei pelästytä kohdetta pois. Pitää olla myös samalla tasolla, silmien korkeudella.

Syvimmillään Lensu on sukeltanut 80 metriin, mikä vaatii erityisen trimix-sukelluskaasun käyttöä ja erikoiskurssin käymistä. Lensu on tehnyt myös luolasukelluksia, mutta nykyään hän tekee lähes ainoastaan suhteellisen matalia biosukelluksia. Syvälle Lensu menee vain, jos on todella hyvä syy kuten jättikatka.

Maisemakuvaukseen kelpaa vain kirkasvetinen järvi, makrokuvaukseen käy tummavetinenkin vesistö. Lensun mukaan Itä-Suomi on ihanteellista aluetta kuvaavalle sukeltajalle.

Muuttumaton pinnanalainen maailma ei ole.

– Vesistö muuttuu hitaasti. Puruveden sanotaan olevan Saimaan kirkkaimpia kohtia, mutta siellä on samentuneita alueita. Toisaalta Pieksäjärvi on kirkastunut. Tästä kiitos maatalouden jätevesien ja tehtaiden päästöjen vähennyksille. Ihmiset ovat muutenkin valistuneempia kuin 1950-luvulla, jolloin järvi oli yleinen kaatopaikka.

Lensu myöntää, että luontokuvaus tekee hänestä myös luonnonsuojelijan.

Jotkut ovat kysyneet, miksei Lensu kuvauksen jälkeen myös harppunoi kaloja evääkseen.

– On monia kaloja, joita olen katsellut vuosienkin ajan. Osan olen nimennyt. Syön kalaa mutten kalasta. Kuka sitä kavereitaan metsästäisi.

Luontokuvakesän teemana on järvi

Tervon Luontokuvakesä avaa järvien ihmeita Järven tarina -elokuvan tekijöiden kanssa. Näyttelyssä ovat mukana Juha Taskinen, Irma Kortekallio, Hannu Siitonen ja Pasi Lensu.

Luontokuvakesään liittyy useita luentoja. 29.6. suunnittelija Heikki Koskinen kertoo Tervon kalantutkimuksesta ja vesiviljelyn tulevaisuudesta. 12.7. kalatalousasiantuntija Timo Takkunen ja hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski kertovat Äyskoskea ympäröivien järvien vesistöjen tilasta ja kalakannoista. 17.7. erityisasiantuntija Sirkka Paikkala luennoi aiheesta Järvien nimistö historian kertojana.

Pasi Lensu pitää Kamaran kanssa veden alla -kurssin 16.–17.7.

Luontokuvakesän näyttely on avoinna joka päivä kello 12–18 elokuun 7. päivään asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.