"Hollywood tai kansainvälinen ura ei ole unelmieni täyttymys" – Samuli Edelmann on onnellinen kaikesta mitä tekee nyt

Näyttelijä-laulaja Samuli Edelmannilta ei tekemistä puutu. Artisti julkaisi viime perjantaina levyllisen uutta musiikkia, ja hänen 50-vuotisjuhlakiertueensa lähtee keskiviikkona valtaamaan Suomen konserttisaleja.

Orkestra Suora Lähetys -yhtyeen kanssa tehty Käteni-levy sisältää sekä uutta musiikkia että Edelmannin hittikappaleita uudelleen sovitettuina.

– Olemme odottaneet isompaa yhteistyötä Orkestra Suoran Lähetyksen kanssa jo seitsemän vuotta. Ajattelimme viime vuoden kesällä, että tässä olisi isompi projekti ja annoin vanhat hitit heille uudelleen sovitettavaksi, niin kuin mustalaismusiikiksi, Edelmann sanoo.

Edelmann kertoo olleensa Orkestra Suoran Lähetyksen kanssa tien päällä lähes koko alkuvuoden, kiertäen klubeja ja festareita. Hän ei aio jäädä laakereilleen marraskuussa päättyvän juhlakiertueen jälkeenkään – seuraavaksi vuorossa on kirkkokiertue.

Kirkkokiertueella Edelmann esittää viime vuonna kuolleen isänsä, säveltäjä Toni Edelmannin materiaalia sekä klassikkovirsiä.

– Se on tosi meditatiivinen ja hengittävä konsertti. Siinä on vain saksofoni, laulu ja piano, Edelmann kuvailee.

"Tällainen minä olen" 

Ensi vuonna Edelmann aikoo toteuttaa haaveilemiaan projekteja.

– Kaikki mitä haluaisin, mutta en ole vielä päässyt tekemään, on tavallaan lukittu. Alan ensi vuonna esimerkiksi tekemään Vaiheet 2 -levyä isäni materiaalista. On myös monta muuta projektia, joita olen halunnut tehdä. Ne odottavat vain sitä, että pääsen tekemään niitä.

Pitkän uran tehnyt Edelmann on taiteilijaperheen poika, joten niin musiikki kuin näytteleminen ovat kuuluneet hänen elämäänsä jo pienestä pitäen. Edelmannin mukaan hänellä on ollut vahva esiintymisvietti jo lapsena.

– Tein ensimmäisen levytyksen isän kanssa 6- tai 7-vuotiaana. Perustin punkbändin 11- tai 12-vuotiaana, nimeltään Tunkio. Musiikki, teatteri ja näytteleminen ovat kaikki olleet aina osa minua, en voi sanoa mikä tuli ensin.

Edelmann uskoo muovautuneensa ihmisenä vuosien varrella. Sitä hän ei osaa arvioida, miten hän on muuttunut.

– Olen tehnyt 20 levyä ja monta kymmentä elokuvaa, varmaan se on muovannut ammattitaitoani. Elämäntapahtumat ovat muovanneet minusta sellaisen ihmisen kuin olen. Minun on vaikeaa analysoida millainen olen. Tällainen minä olen, Edelmann hymähtää.

Uralle mahtuu myös "ohiammuttuja" elokuvia 

Uraan on mahtunut niin monenlaista, että Edelmannin on vaikeaa nostaa esiin yksittäisiä kohokohtia.

– Siellä on monia onnistuneita juttuja. Esimerkiksi Häjyt oli sellainen, että sitä oli suunniteltu monta vuotta, joten se oli todella energinen hetki elämässä. Siellä on monia hyviä elokuvia sekä joitain elokuvia jotka eivät ole niin hyviä – vähän ohiammuttuja, Edelmann naurahtaa.

– En tiedä, tässä ollaan ja näitä kaikkia on tullut tehtyä, kaikki ovat olleet oman hetkensä kohokohtia.

Edelmann kertoo, että rooli Mission Impossible -elokuvassa tarjosi hienon kokemuksen suuren luokan tuotannosta, mutta itse työ oli samanlaista kuin muuallakin.

– Joku Hollywood tai kansainvälinen ura ei ole unelmieni täyttymys, se ei tee minusta yhtään onnellisempaa ihmistä. Jos kuvittelisin niin, olisin jo pyrkimässä sinne enemmän – verkostoitumassa tai rakentamassa sellaista uraa – mutta minulla ei ole ollut paloa sinne. Olen tosi onnellinen kaikesta mitä saan tehdä nyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Median repostelu yksityiselämällä harmittaa Edelmannia