Hymyilevä mies -elokuvan käsikirjoittaja Hopeatähdet-festivaalin avajaisvieraana

Maanantaina alkavan Hopeatähdet-festivaalin avajaiselokuvana nähdään Hymyilevä mies. Avajaispäivänä Kuopion Kuvakukossa esitettävän elokuvan yhteydessä puhujaksi saapuu elokuvan käsikirjoittaja Mikko Myllylahti. Näytös alkaa kello 16.

Festivaalin teemana on tänä vuonna musiikki ja terveys. Teemapäivää vietetään Varkauden Maximissa tiistaina ja Kuopion Kuvakukossa torstaina. Kummallakin paikkakunnalla nähdään Viimeinen tango -dokumenttielokuva (2016). Varkaudessa dokumentin alustaa taideterapeutti Riitta Pasanen. Kuopiossa puhujavieraana on musiikkiterapeutti Jaakko Erkkilä. Kumpikin alustus on kello 13. Kuopiossa nähdään lisäksi kello 15.15. alkaen Florence.

Festivaalin loppuhuipennoksena lauantaina esitetään Kuvakukossa uutuusdokumentti Danny. Kello 16 alkavaan esitykseen saapuu dokumentin ohjaaja Sakari Saksa sekä Dj Nite.