"Hyppy kestää vain hetken, mutta liike on vangittu täydellisesti oikealla hetkellä"

Topi Ikäläinen muistaa hyvin ensimmäisen keskustelunsa Veikko Kankkusen kanssa. Elettiin vuotta 1975, kun läänintaiteilijana toimineen Ikäläisen puhelin soi.

– Olen Veikko Kankkunen ja ollut Saksassa koulutuksessa. Haluaisin kotoutua Kuopioon ja pitää valokuvanäyttelyn, ääni puhelimessa kertoi.

Paikaksi valikoitui kaupunginkirjaston ala-aula. Valokuvaajan kisällitutkinnon kuvia esitelleestä näyttelystä alkoi pitkä yhteistyö ja ystävyys, joka päättyi syksyllä 2014, jolloin Kankkunen menehtyi.

Kuopion VB-valokuvakeskuksessa aukeaa tänään Veikko Kankkusen (1954–2014) laajaa tuotantoa esittelevä Maailmani 1973–2014 -näyttely, johon Ossi Walliuksen johtama työryhmä on koonnut kuvia viideltä vuosikymmeneltä.

Näyttelyssä esittäytyy monipuolisen uran tehnyt valokuvaaja. Yli neljäkymmentä vuotta freelancerina toiminut Kankkunen ehti tehdä niin lehti-, mainos- kuin teatterikuvauksia sekä kotimaisille että ulkomaisille julkaisuille.

Erityisesti hän kuvasi itäsuomalaista vaateteollisuutta ja tanssia.

– Olen elättänyt itseni vaateteollisuuden mainoskuvilla, kuvittanut muiden mielikuvia, mutta olen kuvannut myös aina paljon itselleni tilaustöiden vastapainona. Minulle kuvaaminen ei ole työ vaan elämäntapa, tapa nähdä, Kankkunen kertoi Savon Sanomien haastattelussa tammikuussa 2014.

Näyttelyä varten työryhmä kävivät läpi Kankkusen kuvajäämistöä, joita oli pienen varaston verran. Kuvat jaettiin niin, että Wallius kävi läpi ulkoisia kovalevyjä, Ikäläinen tutki dioja ja valokuvaaja Pentti Vänskä kävi läpi kehitettyjä kuvia.

Wallius myöntää, että ryhmä ei ennättänyt käydä näyttelyä varten kaikkia kuvia läpi – Kankkunen arvioi aikoinaan ottaneensa noin 150 000 valokuvaa.

Muistonäyttelyyn valikoitui sekä esillä olleita kuvia että ennennäkemätöntä aineistoakin. Arkistojen penkominen toi myös yllätyksiä.

– Juuri ennen näyttelyn rakentamista selvisi, että Veikolla on valtavasti kuvia Kuopiosta. On vanhaa Kuopiota, rakennuksia ja yksityiskohtia. Se on valtava aarre, jota ei tähän ehditty ottaa mukaan, Wallius sanoo.

Hän huomauttaa, että Kankkusen töistä riittäisi materiaalia lukuisiin näyttelyihin. Kankkunen esimerkiksi itse suunnitteli muistonäyttelyä itäsuomalaiselle vaateteollisuudelle, mutta rahoitus – ja lopulta aika – jäi puuttumaan.

Tinkimätön, pedantti ja konstailematon ovat sanoja, jotka monet yhdistävät Kankkuseen niin valokuvaajana kuin ihmisenäkin. Saksalaisen valokuvakoulutuksen tarkkuus näkyi kaikessa toiminnassa, ja kuvaratkaisut olivat aina huolellisesti loppuun asti harkittuja.

Wallius nostaa esimerkiksi Kuopion kaupunginteatterin Minna-musikaalin kuvaamisen.

– Teatterikuvauksia varten hän luki käsikirjoituksen, katsoi kahdet harjoitukset ja vasta sitten haki kameran. Tästä tavasta valmistautua töihin voisi moni ottaa oppia.

Kielitaitoisena kuvaajana Kankkunen teki lukuisia muotikuvaus- ja reportaasimatkoja moniin Euroopan maihin. Lisäksi hän kuvasi Keski-Amerikassa ja Karibialla moniin eri projekteihin. Kankkunen teki muun muassa Tiina Nuton kanssa Maailman tärkein -nimistä kansainvälistä monikulttuurisuusprojektia, jossa kuvattiin ja haasteltiin eri etnisiin ryhmiin kuuluvia lapsia.

– Veikko teki työnsä aina täysillä. Kuvissa näkyy se rehellisyys, kunnioitus sekä valokuvaa että kuvattavaa kohtaan, sellainen äärimmäinen syvällisyys ja herkkyys, Nuto kuvailee.

Kankkunen myös seurasi tarkasti alan teknistä kehitystä. Hän oli Kuopion ensimmäisiä digikuvaajia ja oli erinomainen kuvankäsittelijä. Ikäläinen uskoo, että kiinnostus tekniikkaan oli saksalaisen koulutuksen peruja.

– Muistan, kuinka Veikko opetteli Mikromikko kolmonen -tietokoneen käytön kantapään kautta. Kun lähdin illalla toimistolta, hän jäi sinne naputtamaan, ja kun palasin aamulla, hän oli yhä siellä.

Mutta mikä näyttelyn teoksista kuvastaisi parhaiten Veikko Kankkusta valokuvaajana? Topi Ikäläisellä on heti vastaus: se on mustavalkoinen tanssikuva vuodelta 1979.

– Nämä ovat mielestäni täydellisiä tanssikuvia. On jyrkkä valaistus mustaa taustaa vasten, joten filmiä on pitänyt rääkätä. Tässä kuvassa tulevat esille sekä Veikon taidot kemistina että hänen kykynsä sommitella ja seurata kohdetta. Hyppy kestää vain hetken, mutta liike on vangittu täydellisesti oikealla hetkellä, Ikäläinen sanoo kuvaa tarkastellessaan:

– Veikkohan korosti, ettei osannut tanssia eikä koskaan oppinutkaan. Mutta hän kompensoi puutettaan kuvaamalla. Ja oli siinä mestari.

Maailmani 1973–2014 -näyttely VB-valokuvakeskuksessa 13.1.–12.2. Samalla julkaistaan Veikko Kankkusen Maailmani-valokuvateos, jossa kuvien lisäksi on kuviin liittyviä tekstejä.