Kaikki suomen kahdeksasluokkalaiset ilmaiseksi vaikka teatteriin

Kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset ja heidän opettajansa pääsevät ensi lukuvuonna ilmaiseksi esimerkiksi teatteriin, oopperaan, museoon tai taidenäyttelyyn. Lukuvuoden aikana kahdeksasluokkalaiset tekevät yhden kulttuurimatkan omassa maakunnassaan ja toisen pääkaupunkiseudulla. Taidetestaajat-hankkeen rahoittavat Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

Hankkeella halutaan purkaa myytti taiteesta vaikeana lajina ja tarjota nuorille ikimuistoisia taide-elämyksiä.

Taide- ja kulttuuritarjontaa on enemmän pienille lapsille kuin teini-ikäisille. Toisaalta nuoria on hankala saada kulttuuriharrastusten pariin.

– Lapsena aloitettu taideharrastus lopetetaan usein teini-iässä. Esimerkiksi nuorille tarkoitettuihin taiteen työpajoihin on vaikea saada osallistujia, kertoo hanketta koordinoivan Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton puheenjohtaja Päivi Setälä tiedotteessa.

– Nuoret puolestaan voivat luulla, ettei heille ole tarjolla mitään. Taidetestaajiin on valittu erityisen kiinnostavia kohteita, joissa osataan puhutella nuoria.