JVG on Youtube-pelin kiistaton hallitsija

Tiedätte ilmiön: kun Youtubeen laittaa suosikkibändinsä videon pyörimään ja antaa automaattiselle toistolle hetken aikaa, saattaa päätyä kuuntelemaan korealaista kansanmusiikkia tai Justin Bieberiä.

Savon Sanomat testasi, mitkä kappaleet Youtube päättää soittaa tunnin aikana, kun ensimmäiseksi artistiksi valitaan Tahkon juhannuksen eri esiintyjiä.

Lähdetään liikkeelle Anna Abreusta, jonka viime kesäistä Bandana-hittiä on kuunneltu Youtubessa melkein kolme miljoonaa kertaa. Ja Bandanahan oli se sanoitusihme, jonka kertosäkeessä toistellaan, että "Vedetään päähän bandana, koko kesän ihan rambona, Waka waka niiku Shakira, näytä sun bandana". Loppukappale ei käy järkeen yhtään paremmin, joten se sanoituksista, mutta joka tapauksessa kyseessä on iloinen kesäralli.

Automaatin seuraava veto on JVG:n Huominen on huomenna, jonka kertosäkeessä Abreu käy lauleskelemassa sangriasta, tequilasta ja jostain syystä kasvomaaleista. Tyyli on samanlaista nonsense-kesäfiilistelyä kuin Bandanassa.

JVG siirtää musiikkia popista askeleen verran kohti rappia, mutta Bandanan tapaan loputkin tunnin aikana soivat kappaleet ovat jonkinlaisia kesä- tai ainakin juhlimiskappaleita. Mitä pidemmälle tunti etenee, sitä enemmän kappaleissa kuitenkin juodaan ja riehutaan, ei niinkään chillailla kivasti waka waka rannalla.

JVG:tä seuraa TCT:n Rannalle, jossa on mukana Jontte Valosaari. Valosaari taas on laulanut muun muassa Cheekin albumeilla, ja Valosaaren ensimmäisillä singleillä vierailevat Elastinen ja Mikael Gabriel.

Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että sekä JVG, Cheek, Elastinen että Mikael Gabriel esiintyvät myös Tahkon juhannuksessa. Sattumaako?

Muutaman TCT-kappaleen jälkeen soi Spekti, mitä kautta päästäänkin Elastiseen, sillä Spekti on Rähinä Recordsin artisteja, joka on siis se Elastisen levy-yhtiö. Lisäksi Spekti ja Elastinen esiintyvät monessa samassa kappaleessa, kuten Uniikin (niin ikään Rähinä Records) Pojat on poikii -biisissä.

Kappaleen suurin vika on, että sen sisältämän seksuaalisen vihjailun ansiosta päästään sujahtamaan Petri Nygårdin suloiseen maailmaan.

Siinä missä muut artistit soivat korkeintaan kolmen kappaleen ajan, Nygårdista ei pääse millään eroon, ja sitten kun lopulta pääsee, on kaikki jo liian myöhäistä.

Abreu-tunnin päättää Nost3 & Protro Bailandoo-kappaleella, jolla tubettajat Herbalisti ja Lakko vierailevat. Samalla Bailandoo kiteyttää sen, mikä on ilmeisintä suomalaisessa niin sanotussa rap-skenessä: se on kuin kierrätyksen ihmemaa. Kaikki tuntevat toisensa, kaikki pyörivät toistensa videoilla, kaikki laulavat juomisesta tai juhlimisesta ja kaikki lainaavat surutta toisiaan tai oikeastaan kaikkea muutakin mahdollista musiikkia.

1990-luvun perään haikaileva Bailandoo tekee tämän hengästyttävällä tahdilla. Biisissä vilahtelevat Satasen laina, Macarena, Ultra Bra, Eppu Normaali, "Come on Barbie let's go party", "Hit me baby one more time" ja Spice Girls, näin muutamia mainitakseni.

Toinen silmiinpistävä asia reilun tunnin aikana on se, että Youtube ei tarjonnut kuunneltavaksi yhtään naisartistia.

Seuraavaksi vuoron saa lahtelainen 90-luvun alussa syntynyt räppäri Nikke Ankara Ettei nyt vaan sattuis mitään -sinkullaan, joka muuten sekin kertoo pään sekoittamista.

Jälleen automaatti tarjoaa heti ensimmäisenä suosikkinaan JVG:tä, tällä kertaa kappaleella Hehkuu. Sitä kautta päästään jälleen Elastiseen, mutta tällä kertaa hänen Elastinen feat. -ohjelmansa kappaleisiin. Tällä on merkittävä vaikutus musiikkivirtaan, sillä Elastinen feat. on niinkin edistyksellinen ohjelma, että siellä on ollut vieraina myös naisia, joten Nikke Ankaran tunti teki sen, mihin Anna Abreun ei pystynyt: se soitti naisartistin musiikkia, tässä tapauksessa Laura Närhen Supersankarin. Tähän päästiin Johanna Kurkelan ja Elastisen yhteisesityksen Oota mua kautta.

Paljon muuta tästä tunnista ei ole sanottavaa, koska Haloo Helsinki! soi peräti 17 kappaleen ajan ennen kuin Chisu onnistui vaientamaan Elli Haloon. No sen voisi tietysti vielä mainita, että myös Chisu on Tahkolla! Sattumaako?

Entä mitä tapahtuu, kun soittaa Chisua? Aika lailla sama kuin jos soittaisi Nikke Ankaraa miinus Haloo Helsinki!. Muutamien Laura Närhen, Anna Puun ja Vesalan kappaleiden kautta päästään Evelinaan, jolla on mukanaan räppäri Mikael Gabriel (!) sekä Vilma Alinaan, jolla on mukanaan Teflon Brothers. Niin, tarvitseekohan sitä nyt edes sanoa: myös Teflon Brothers on Tahkolla!

Niin se kiertotalous toimii. Mutta minkäs artistit tietysti sille voivat, että maa on pieni ja aitaus kapea.

Jotain erilaista ja yllättävää tapahtuu kuitenkin silloin, kun laittaa soimaan Jari Sillanpäätä. Ei sillä, että Sillanpäästäkään päädyttäisiin varsinaisesti barrikadeille, mutta jo erilaisuus on melkoinen saavutus näiden Youtube-tuntien jälkeen. Luettunahan nämä tiivistykset menevät nopeasti ohi, mutta kun viettää parikin tuntia kuunnellen poppiräppiä ja toinen toistaan oudompia lyriikoita – eli käytännössä samaa kappaletta – syö se toden teolla ihmistä.

Mutta siis, Sillanpäästä seuraa Jonne Aaron ja sitten Arttu Wiskari: Sirpa, Mökkitie ja Tuntematon potilas. Seuraava hyppäys on Samuli Edelmann, eikä Edelmannia voi tietenkään olla ilman Vesa-Matti Loiria eikä Loiria taas ilman Hyvää puuta.

Kukaan ei räppää eikä kesällä tarvitse olla bileet ja bissee, vaan voi veisata Lapin kesää samaan aikaan kun koko muu suomalainen Youtube huutaa: "Kun TCT astuu rantaan, veikkaan et holiday alkaa, Euforiaa ja huutoo, sheikkaa sitä mikä sul on, Siis sheikkaa sitä mikä sul on, siis sheikkaa sitä mikä...".

Eikä homma Lapin kesään pääty. Sen jälkeen tulevat vielä Täällä Pohjantähden alla, Suojelusenkeli sekä Jenni Vartiasen esittämänä Herra kädelläsi.

Ja ei, Jenni Vartiainen ei ole Tahkolla, eikä kukaan muukaan tämän tunnin esiintyjistä. Pisteet Sillanpäälle!

Elastisesta ei seuraa enää mitään jännittävää. Niiden parin tunnin aikana, jolloin teen vain satunnaisia tarkistuksia, soivat ainakin nämä artistit: Robin (noin 20 kappaletta), JVG, Sanni (Sannikin on Tahkolla), Jukka Poika, Petri Nygård ja Justimus.

Kun sitten kirjoittaa Antti Tuiskun nimen Youtuben hakuun, etusivulle ilmaantuvat sekä otsikot feat. VilleGalle että feat. Nikke Ankara. Ei ehkä tarvitse kuunnella tietääkseen, miten tässä käy. Pilaan silti yllätyksen: Peto on irti saa aikaiseksi JVG:n Tarkenee. Sitten seuraa Sini Sabotagen Levikset repee, jolla mukana JVG. Sitten Cheek.

Ette muuten ikinä arvaa kuka tulee vuoroon heti Kaija Koon uuden sinkun Siniset tikkaat jälkeen. Sehän on JVG ja Hehkuu! Minkä jälkeen tulee Elastinen feat. Sami Hedberg, eli täysin sama homma, joka kävi Nikke Ankaran kohdalla.

Nopeasti ajatellen Kaija Koolla ei ole muuta yhteistä JVG:n kanssa kuin se, että he esiintyvät lukuisissa samoissa tapahtumissa. Ja ehkä sellainen pieni asia olisi syytä mainita, että heillä on sama levy-yhtiö. Itse asiassa jutussa mainituista artisteista Jonne Aaron, Cheek, Anna Abreu, Chisu, Samuli Edelmann, JVG, Kaija Koo, Roope Salminen & Koirat (ei mainittu, mutta Tahkolla!), Sini Sabotage, Sanni, Jari Sillanpää, Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, Vesala ja Arttu Wiskari ovat Warner Music Finland Oy:n artisteja. Sattumaako?

Pakkohan se on vielä katsoa, mitä JVG:n valitsemisesta ensimmäiseksi artistiksi tapahtuu. No, parin hittibiisin jälkeen tulee Anna Abreu -vierailu Huominen on huomenna, ja sitten ollaankin taas menossa Rannalle TCT:n kanssa.

Ja tätä, hyvät ystävät, kutsutaan ympyrä sulkeutuu -lopetukseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.