Jannen sisällä soi, ja hän uskaltaa sanoa ääneen, miksi haluaa tulla

Suomen Kansallisooppera toteuttaa Jannen salaisuutta yhteistyössä mukaan hakeutuvien eri koulujen kanssa. Juulia Tapola kävi ohjaamassa Edvin Laineen koululaisia Iisalmessa yhden päivän ajan kolmisen viikkoa sitten ja maanantaiaamun harjoituksissa paikalla olivat sitten kolme oopperasolistia: Ann-Marie Heino, Aki Alamikkotervo ja Hannu Forsberg.

Säisä-salin lavalle oli valmistunut napakka esitys, johon sisältyi sekä vauhdikkaita että seesteisiä osia. Olli Kortekangas oli yhdistellyt omaan nykymusiikkiinsa Jean Sibeliuksen eli Jannen salaisuuden päähenkilön säveltämiä katkelmia. Koululaisten kuorona laulamissa osuuksissa oli soivaa melodiaa ja selkeää rytmiä, jossa oli helppo pysyä mukana.

Minna Lindgrenin käsikirjoitus vei sisäänpäin kääntyneen ja isästään orvoksi jääneen pojan elämänvaiheiden kautta pohtimaan, miten aivan jokainen on jotakin, kun sen omimman kaivaa esille. Janne huomaa, että hänen sisällään soi, ja hän uskaltaa sanoa ääneen, että hänestä tulee säveltäjä.

Pehr-sedän kanssakäydyssä keskustelussa esillä ovat olleet myös kirjanpitäjä, apteekkari ja tähtientutkija.

Tarina tapahtuu 1870-luvun puolivälissä, mutta Taina Relander on tehnyt vaihtuville koululaisryhmille sopivat puvustuksen 1900-luvun alkupuolen lasten merimiespukumuotia soveltaen. Eri näyttämöille helposti muuntautuva ja yksinkertaisuudessaan kaunis lavastus taas tuo jollakin tasolla mieleen art deco -aikakauden.

Vesa Pohjolaisen valot loivat näyttämölle muun muassa Janne-pojan tunnetiloja. Valoilla ja lavastukseen kuuluvilla väreillä kerrottiin sitäkin, että Janne näki sävelet väreinä.

Oopperan muusikot olivat pianisti Maarja Plink ja viulisti Marjo Suhonen vahvistettuna oopperan loppupuolella oppilaiden rytmiryhmällä.