Jean Sibelius saa kahden euron erikoiskolikon

Säveltäjä Jean Sibelius saa kuvansa kahden euron erikoisrahaan, kertoo Suomen Rahapaja. Erikoiskolikko lasketaan liikkeelle Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi. Säveltäjän syntymästä on kulunut tänä vuonna 150 vuotta.

Sibelius-aiheiset kahden euron kolikot lasketaan liikkeelle helmikuun 18. päivä. Sibeliukselle omistetun kansallisen puolen on suunnitellut Nora Tapper. Kuvassa on Sibeliuksen kotimaiseman Ainolan tähtitaivasta ja mäntyjä.

Kahden euron erikoisrahoja lyödään miljoonan kappaleen erä, josta 11 000 on peilikiiltoisia.

Rahapaja julkaisee myös tammikuun lopussa Sibelius-aiheiset juhlarahat hopeisina ja kultaisina. Sibeliuksen kunniaksi on lyöty juhlarahat aiemmin vuonna 1999.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.