Johanna Vuoksenmaa ohjaa kuunnelman Kuopio-sarjasta

Elokuvaohjaajana tunnettu Johanna Vuoksenmaa pääsee kokeilemaan taitojaan myös kuunnelman tekijänä.

– Teen kuunnelman Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan ensimmäisestä osasta Mustat morsiamet.

– Olen aina ollut suuri ääni-ilmaisun rakastaja, ja on todella hauskaa tehdä epookkia pelkillä äänillä, Vuoksenmaa sanoo.

Lisäksi Vuoksenmaa kirjoittaa parhaillaan MTV3:lle uutta tv-sarjaa.

Perjantaina ensi-iltansa saava elokuva Viikossa aikuiseksi sai alkunsa pohdinnasta, kuinka mahdollisimman erilaiset ihmiset ja heidän ajatusmaailmansa saataisiin törmäyskurssille.

– Koko temaattinen käsittely juontaa juurensa siitä, että olen itse todella konsensushakuinen. Tiedän, että se on tyhmä piirre ja haluaisin päästä siitä eroon, Vuoksenmaa taustoittaa.

Hänen mukaansa aikuisena on vain vähän sellaisia tilanteita, joissa on tekemisissä erilaisten ja eri mieltä olevien ihmisten kanssa.

– Voit valikoida, että olet tekemisissä samanmielisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa eri tavalla ajattelevat ihmiset voi blokata. Halusin askarrella sen teeman tiimoilta, että entä jos onkin monta tapaa tulla onnelliseksi, ja entä jos ihmiset eivät olekaan sitä, miltä päällepäin näyttävät, Vuoksenmaa valottaa.

Jotta erilaiset ihmiset voisivat tavata, syntyi ajatus leirikehyksestä. Elokuvassa joukko aikuisia lähtee aikuistumaan ja löytämään itsensä viikoksi leirikeskukseen.

– Pian henkilöt alkoivat hahmottua eräänlaisina vastapareina. Halusin muun muassa ihmisen, joka kuvittelee olevansa suvaitsevainen ja jyrkän ihmisen, joka voikin asioita kohdatessaan aueta niille sekä jonkun, jolla on vankka uskonnollinen vakaumus.

Vuoksenmaalle näyttelijöiden roolitus on erityisen rakas ja tärkeä työvaihe.

– Silloinkin, kun teen ohjausta jonkun toisen käsikirjoituksesta, näyttelijöiden valinta on noin 30 prosenttia ohjaajan työstä. Ohjaaminen on hyvinkin helppoa, kun valittuna on oikeat ihmiset, joiden kanssa lajityyppi taipuu, henkilökemiat toimivat ja jotka ovat hyviä kuuntelemaan toisia näyttelijöitä.

Varsinkin uusimman elokuvan kuvauksissa hyvä ryhmähenki korostui.

– Oli tärkeää, että näyttelijät ryhmäytyivät niin hyvin ja alkoivat tukea toisiaan. Kyseessä oli poikkeuksellinen projekti, koska kaikki näyttelijät ovat kaikissa kohtauksissa samaan aikaan, Vuoksenmaa kertoo.

Roolihahmot alkavat usein kirjoitusvaiheessa pyytää esittäjäkseen jotain tiettyä näyttelijää.

– Kirjoittaessa alkaakin kuulla tietyt repliikit jo jonkun suulla. Esimerkiksi Minna Koskela ilmestyi minulle leirikokki-Merviksi jo synopsis-vaiheessa, Vuoksenmaa paljastaa.

Vuoksenmaalle näyttelijöiden tunnettuus ei ole merkittävä asia.

– Esimerkiksi kun aloin tehdä 21 tapaa pilata avioliitto -leffaa, olin heti sitä mieltä, että haluan Armi Toivasen siihen päärooliin. Kukaan ei vielä häntä tuntenut, ja tuottajakin sanoi, että otat riskin valitessasi tähän täysin tuntemattoman näyttelijän. Sitten tulikin Putoukset ja Armi tuli kaikille tunnetuksi, Vuoksenmaa sanoo.

– Toisaalta olen tehnyt niin paljon tv:tä ja elokuvaa, että käsien läpi on kulkenut melkoinen joukko näyttelijöitä. Itsellä onkin aika hyvä tuntuma siitä, kenestä irtoaa ja mitä, ja millainen hahmo kenenkin kanssa syntyisi.

Vuoksenmaa on tehnyt elokuvien lisäksi myös paljon tv-sarjoja. Molemmissa kanavissa on hänen mukaansa puolensa.

– Tv-sarja on enemmän käsikirjoittajan laji, ja asioihin sekä hahmoihin voi mennä syvemmin. Elokuva taas on enemmän ohjaajan laji, jossa av-aparaattia voi käyttää isommalla siveltimellä. Voisikin sanoa, että erilaiset tarinat kanavoituvat erilaisille välineille.

Myös ohjaus- ja käsikirjoitustyön vuorottelu on Vuoksenmaalle mieleen.

– On ihannetilanne, että saa tehdä molempia. Välillä on kiva olla tekemisissä sosiaalisen härdellin kanssa, välillä on taas päästävä työskentelemään yksin.

Johanna Vuoksenmaan mukaan suomalainen elokuva elää parhaillaan mukavaa ja eläväistä aikaa.

– Muistan nekin ajat, kun kotimaista elokuvaa ei käynyt katsomassa juuri kukaan. Lievän rahoituksen kasvun mahdollistamaa lajityyppien ja ensi-iltojen numeerista kasvua on seurannut se, että tulee erilaisia elokuvia ja yhä useampi suomalainen voi löytää jonkin itseään miellyttävän suomalaisen elokuvan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Näyttelijän työssä pitää välillä päästä irti estoista"