Juankoskelta oopperasolistiksi: "Minä mikään diiva ole"

Ottaessaan Savonlinnan oopperajuhlien johdon 2013 Jorma Silvasti lupasi suomalaistaa juhlat. Sanna Matinniemi on elävä esimerkki siitä, kuinka juhlakoneisto tasoittaa tietä nuorille solisteille.

Viime kesänä Matinniemi palkittiin Timo Mustakallio -laulukilpailussa. Tänä vuonna hän laulaa satuooppera Punahilkan nimiroolin. Ensi kesänä nuori sopraano siirtyy Olavinlinnaan. Hänestä tulee Kullervon sisko Aulis Sallisen Kullervo-oopperaan, jonka pääosassa nähdään baritoni Ville Rusanen.

Itsenäisyyden juhlavuoden Kullervo on savolaisten juhlaa, sillä Kullervon äidin roolissa nähdään Johanna Rusanen-Kartano.

Ensin on kuitenkin tämä kesä. Matinniemen oopperajuhlat alkavat hurjalla työrutistuksella.

Avajaispäivänä perjantaina hän oli solistivieraana aamun yleisötilaisuudessa. Tänään lauantaina hän nousee lavalle edelliskesän Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajien konsertissa. Sunnuntaina on Punahilkan kenraaliharjoitus, ja maanantaina ensi-ilta.

– Huokasin puhelimessa äidille, että mitenkähän minä jaksan. Hän vastasi että älä nyt valita, juuri tätähän sinä olet aina halunnut.

Se on totta. Matinniemi muistaa, kuinka hän juankoskelaisena yläkoululaisena oli työharjoittelussa suurtalouskeittiössä. Keittiön henkilökuntaan kuulunut nainen kysyi häneltä, mitä ammattia hän oli isona ajatellut.

”Oopperalaulaja”, vastasi 14-vuotias epäröimättä. Vastaukseksi tuli hymähdys: ”No on sinulla ainakin unelmia.”

Matinniemi ei vastannut, mutta hän hinkkasi pöytää rätillään hieman lujempaa.

Muutama vuosi sitten Kuopion konservatorion kasvatti joutui tekemään vaikean päätöksen. Hänellä oli opiskelupaikka odottamassa sekä Sibelius-Akatemiassa että Wienin musiikkikorkeakoulussa. Matinniemellä ei ollut kielitaitoa eikä ystäviä Wienissä, mutta hän päätti valita jälkimmäisen.

Matinniemi on kasvanut maailmankansalaiseksi, mutta ennen kaikkea hän on saanut tukea.

– Tunnen olevani siellä kuin syleilyssä! Koulutus on Itävallan kallein, kalliimpi kuin lääkäreillä. Minulla on käytössäni esimerkiksi neljä eri korrepetiittoria!

Itävallassa kandidaatin tutkintoa opiskellaan neljä vuotta. Matinniemi aloittaa syksyllä kaksivuotiset maisteriopinnot. Suomessa moni on jo kysynyt, eikö olisi aika tulla työmarkkinoille, kun kysyntääkin olisi.

Matinniemi on toista mieltä.

– Minulla on käytössäni nyt kahden maan turvaverkot ja mahdollisuudet.

.

Vaikka musiikin sanotaan olevan kansainvälinen kieli, tuntuu Matinniemestä toisinaan, että wieniläiset näkevät hieman erilaisen Sanna Matinniemen kuin suomalaiset. Vaalea ja pitkä nuori nainen tuo monelle mieleen Karita Mattilan.

– Edustan siellä jotakin eksoottista. Se on oikeastaan huvittavaakin, kuinka Itävallassa ääntäni verrataan suomalaiseen luontoon. Suomessa koen olevani yksi nuori laulaja monien muiden joukossa.

Itävaltalaiset eivät myöskään säästele kehujaan. Frau Diva, huudahti meikkitaiteilija taannoin, kun hän astui sisään.

– Pääni kääntyi, että kenestä ihmeestä nyt oikein puhutaan. Minä mikään diiva ole!

Matinniemi kokee, että välillä hänelle tarjotaan sellaisiakin rooleja, joihin hän ei aivan vielä tunne olevansa valmis. Silloin kun Matinniemi haluaa kuulla totuuden, hän ottaa puhelinyhteyden Kuopioon pitkäaikaiseen opettajaansa Marjatta Airakseen.

Matinniemi uskoo viettävänsä Wienissä vielä monta vuotta.

– Ikävä kyllä Kansallisoopperan solistipolitiikka tällä hetkellä näyttää siltä, että on viisaampaa pitää ovia auki ulkomailla.

– Mutta ikävöin totta kai Suomea. Ehkä minun täytyy rakentaa Itävallan asuntooni sauna.

Viime vuoden Timo Mustakallio -voittajien konsertti Savonlinnasalissa tänään klo 15. Punahilkka-satuoopperan ensi-ilta Savonlinnasalissa 11.7. klo 18.