Juhlavuonna taidetta katsotaan 3D-laseilla

Ihmiset ja eläimet osana luonnon monimutkaista yhteisöä näkyvät kesän ajan ympäri Taidekeskus Salmelaa. 25-vuotisjuhlaansa viettävä Salmela kokoaa klassisempaa ja kokeilevampaa taidetta useilta aiemmilta keskuksen kasvateilta sekä tuoreilta nimiltä.

Kesän nuori taiteilija on imatralainen taidemaalari Tiina Suikkanen, jonka teokset käsittelevät luonnon monimutkaisuutta erityisesti biologian ja lajien vinkkelistä.

– Luonnossa on tiettyä mysteerisyyttä, esimerkiksi perhosen muodonmuutoksen ihme. Teen tutkimusta taiteen kautta, Suikkanen kertoo.

Öljy- ja akvarellivärein työskentelevä maalari kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti luonnossa havaitsemiaan tarinoita. Salmelan päärakennuksen yläkerrassa nähtävässä kokoelmassa pääroolissa ovat erilaiset hyönteiset.

– Olen kiinnostunut yksilön ja massan suhteesta. Varsinkin muurahaisissa näkyy yhteisön voima.

Suikkanen tasapainottelee töissään mielikuvituksellisen ja luonnollisen rajalla. Iloisten kuvien lisäksi luonto taipuu maalauksissa myös ihmisten maailman vertauskuvaksi.

– Esimerkiksi ruusun vartta kiipeävät kultakuoriaiset ovat ylös pyrkimisen ja yhteiskunnassa ponnistelun kuva.

Erilaiset luonnosta syntyneet aiheet näkyvät ympäri Salmelaa, esimerkiksi vuoden 2013 kuvataidekilpailun voittajan Pia Kousan valokuvateoksissa.

– Barokin aika on kiehtonut minua vuosia. Erityisesti näennäisesti vaatimattomien asetelmien symboliikka, kuten mädäntyneet hedelmät ovat kiinnostavia.

Kevään Salmelan residenssissä työskennellyt Jussi TwoSeven on siirtynyt urbaaneista kaupunkimaisemista eläinkuntaan. Ympäristön suojelun tematiikkaa on esillä Domanderin talossa Pekka Parviaisen Natura-sarjassa. Grafiikkaa ja maalausta yhdistelevä taiteilija pyrkii välttämään kyynistyvää asennetta ympäristöaiheissa.

– Kantaaottavasta voi tulla helposti raskasta. Yritän nähdä aiheessa hyvää ja arvokasta.

Luonnon keskelle mahtuu ja kuuluu myös ihminen. Varsinaissuomalainen kuvataiteilija Antti Huovinen tuo Salmelaan muotokuvamaalausta, yhteisötaidetta ja vapaata taidetta yhdistelevän sarjan.

– Pohjavireenä kaikessa työssäni on kysymys siitä, kuinka taide toimii lähimmäisen rakkauden välittäjänä.

Salmelassa nähtävät teokset ovat syntyneet elävistä malleista maalaamalla kahdessa eri yhteisössä, mielenterveyskuntoutujien ja vanhusten parissa.

Huovinen toivoo, että näyttelyn katsoja pääsee kuvattujen silmiin katsomalla kiinni tarinaan.

– Haluan näyttää ihmisen ihmisenä, ei statuksena. Teoksia ei ole nimetty ihmisten nimillä, vaan heihin sopivilla sitaateilla.

Salmelan piha-aitoissa vallitsee kesän ajan vahva haaveiden ja realismin dikotomia. Viipurin residenssissä työskennellyt taiteilija Susanna Pälviä käsittelee omia sukujuuriaan valon ja varjon kanssa leikittelevillä installaatioilla.

Nähtävät teokset ovat hyvin henkilökohtaisia, sillä niiden innostajana ovat toimineet Pälviän äidin muistot Viipurissa vietetystä lapsuudesta.

– Olen saanut voimakkaan karjalaisuuden perintönä. Minua kiinnostivat äitini lapsuuden samanaikainen leikillisyys mutta myös se, että elämä ei ollut helppoa, vaan myös turvatonta.

Mäntyharjulla asuva Pälviä käyttää teostensa rakennusaineina esimerkiksi mehupillejä, vanhojen oviverhojen helmiä sekä olkea.

– Pidän yhteyden käsin tekemisen perinteeseen. Oljilla työskentely kiinnostaa minua juuri nyt, niissä yhdistyvät piirrosmaisuus ja kolmiulotteisuus.

Pihapiirin huvimaja Höijerissä on esillä taiteilijajoukon nuorimpaan päähän kuuluvan 25-vuotiaan Einari Hyvösen taidetta. Mielenkiintoisena osana teossarjaa on kaksi 3D-lasein katseltavaa työtä. Historiallisesta Aatamin luomisesta on kääntynyt taiteilijan käsissä teos Uuden luominen.

– Haluan synnyttää taiteellani uusia ikkunoita, mahdollistaa todellisuuspaon laajentamalla näkymiä.

Vanhempaa sukupolvea Salmelassa edustavat maalari Tero Laaksonen sekä kuvanveistäjät Eero Hiironen ja Kauko Kortelainen.

Taidekeskus Salmelan näyttelyt avoinna 7.6.–10.8. klo 11–18.

Taidekeskus Salmelan 25-vuotisjuhlanäyttely