Juhlavuosi vilahtelee Poleenin keväässä

Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenin kevätkausi käynnistyy musiikilla. Perjantaina 13.1. Pauli Hanhiniemen Retkue tulee konserttikiertueellaan Pieksämäelle.

Musiikkia ja teatteria on tarjolla jälleen muutenkin runsaasti rockista oopperaan. Opera Novan toteuttama Gabriel, tule takaisin -oopperan kiertueproduktio on osa itsenäisyyden satavuotisjuhlaohjelmaa. Produktio kiertää Pieksämäen ensi-illan 10.2. jälkeen lähinnä Itä-Suomea.

Kevyemmän musiikin kevään nimiä ovat muun muassa The 69 Eyes, Juha Tapio ja Anne Mattila maaliskuussa. Flamencokitaristi Raul Mannola tuo 22.3. Poleeniin Vandalus-flamencoryhmän ja 19.-20.5.viritellään kaksipäiväistä jazz-tapahtumaa.

Myös mentalisti Pete Poskiparta nähdään Pieksämäellä, samoin useampikin stand up -kiertue.

Suomi 100 -juhlavuosi näkyy myös Poleenissa, vaikka pääosa tapahtumista on muualla. Virallisen Suomi 100 -tunnuksen alla Veturitorilla vietetään 7.4. koko päivän Aamumat, Päivämät ja Iltamat – lapsille, senioreille ja kaikelle kansalle suunnatut tapahtumat.

Veturitorin juhlien pitäisi olla myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) kalenterissa.

Poleenin juhlaohjelmaan kuuluu Gabriel, tule takaisin -oopperan lisäksi kaksi muuta vierailuesitystä. Poleenin tuottaja Jari Tuononen kehuu 2.2. nähtävää Rednose Company -klovniparin tulkintaa Ilmari Kiannon Punaisesta viivasta riemukkaaksi ja koskettavaksi.

Toukokuussa vuorossa on yli sadan esiintyjän musiikkiteatterituotanto Yhteinen koti. Etelä-Savon kaupungit kiertävä näytelmä on juhlavuoden pääkohteita maakunnassa.

Poleenin teatterin oma tuotantokin käsittelee historiaa. Jari Tuonosen ohjaama Valamon yksinäinen on dramatisoitu Laila Hirvisaaren romaanista. Ensi-ilta on 18.3.

– Hirvisaaren kirjat ovat kirjastosta koko ajan lainassa, joten kiinnostusta on. Pieksämäki on myös hyvin karjalaispitoinen paikka, senkin takia tällainen Karjalaan sijoittuva tarina, Tuononen sanoo.