Jukka Keinonen näytteli itsensä puhki, mutta löysi kutsumuksen ohjaamisesta

Onko keski-ikä unelmista luopumista? Ei, uskoo ohjaaja Jukka Keinonen.

– Mutta tarkistamisen paikka se on. Se on mielenkiintoinen piste, jossa joutuu punnitsemaan, mistä on elämässään valmis luopumaan ja mistä haluaa pitää kiinni, Keinonen sanoo.

Tähän teemaan, ja paljon muuhunkin, pureutuu Keinosen ohjaama Yksi halusta, toinen rakkaudesta -näytelmä, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla Kuopion kaupunginteatterissa.

Näytelmä kertoo kolmesta pariskunnasta, jotka kokoontuvat viettämään iltaa maaseutuasunnolle. Illan aikana kulissit alkavat murentua, suhteet vääntyä ja salaisuudet raottua. Kaikkia ohjaa muutos, haluttu tai hallitsematon.

– Näytelmä kuvaa myös arvojen törmäyskurssia. Ihmiset pitävät kynsin ja hampain kiinni tietyistä ajatuksistaan, mutta joutuvat testaamaan niitä.

Lyhyen näytteen perusteella nopeatempoinen Yksi halusta, toinen rakkaudesta tarjoaa monia nauruja. Keinosen mukaan olisi kuitenkin väärin kutsua näytelmää pelkästään komediaksi. Itse hän nimittää sitä psykofarssiksi, vaikkei ole sellaisesta lajityypistä ennen kuullutkaan.

– Farssin piirre tulee siitä, että ihmiset elävät koko ajan paniikin äärellä. Elämä on kaatumaisillaan, ja katsojat tietävät aina vähän enemmän kuin joku hahmo lavalla.

– Toisaalta näytelmä tarjoaa psykologisesti hyvin uskottavia hahmoja. Ja kuten elämässä yleensäkin, asioita ei käsitellä loppuun asti, kun jo jokin uusi asia tulee päälle.

Farsseissa usein korostuu rytmi: miten hahmot tulevat ja menevät ja miten repliikit lomittuvat.

Yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on se, mitä jää sanomatta.

– On mielenkiintoista motivoida näyttelijä, että miksi pitää olla lavalla hiljaa kolmen sivun verran – ja miten olla hiljaa.

Tähän motivointiin ja roolihahmojen ymmärtämiseen auttaa Keinosen kohdalla paitsi pitkä rupeama teatterissa, myös koulutus. Keinonen on valmistunut psykoterapeutiksi ”teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuksen pitkänä jatkeena”. Hän myöntää, että ylimääräisestä koulutuksesta on ohjaajana hirveästi hyötyä.

– Teatterihan ei ole suoraan terapiaa, mutta se on sitä välillisesti niin tekijöille kuin toivottavasti katsojillekin.

– Varsinkin ihmissuhdejutuissa on hyötyä, kun voi miettiä ihmisten käyttäytymistä, sitä mitä tapahtuu rivien välillä. Se on toki myös ihan teatteriohjaajan perustyötä.

Keinonen innostui teatterista Jyväskylän ylioppilasteatterissa. Heinävedellä syntynyt ja siellä kouluikänsä viettänyt Keinonen aloitti suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijana heti lukion jälkeen.

– Kuten lukion rehtorin pojan kuuluukin. Mutta nukahtelin kirjastoon. Sen sijaan ylioppilasteatterissa tajusin, että tämä voisi olla minun juttuni. Se mullisti maailmani, ja yliopisto-opinnot jäivät.

Ensimmäisen kiinnityksensä näyttelijänä Keinonen sai Kuopion kaupunginteatterista 1980-luvun lopulla. Kolmen vuoden aikana Keinonen pääsi myös ohjaamaan, mistä hän antaa kiitosta teatterin johtajana toimineelle ennakkoluulottomalle Kari Paukkuselle.

Lahteen tie vei, kun Kuopiossa ohjaamassa käynyt Lasse Lindeman houkutteli Keinosen mukaansa.

– Näyttelin itseni puhki 3,5 vuodessa. Jäin vuonna 1995 freelanceriksi. Aloin tehdä enemmän ohjauksia, koska siinä pystyy laaja-alaisemmin toteuttamaan itseään.

Keinonen on tuttu muun muassa Postia pappi Jaakobille -elokuvasta. Tekeekö Keinosen mieli vielä näyttelemään?

– Viime yönä näin unta, että olen näyttämöllä.

Kari Heiskasen käsikirjoittama Yksi halusta, toinen rakkaudesta sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa syksyllä 2015. Tampereen versiota Keinonen ei käynyt katsomassa. Kuopioon hän valitsi näytelmän, koska haussa oli uusi kotimainen draama pienelle joukolle.

– Halusin löytää näytelmän, joka olisi itsellenikin jotain aivan uutta. Tämä oli hyvä teksti, jossa kaikille näyttelijöille on iso rooli. Se on hyvää materiaalia näyttelijöille, Keinonen sanoo.

– Heiskanen osaa kirjoittaa helposti näyteltävää tekstiä, koska ajattelee näyttelijänä tapahtumia näyttelemisen kautta.

Yksi halusta, toinen rakkaudesta on ensi-illassa Kuopion kaupunginteatterissa 8.2.

Rooleissa nähdään Karri Lämpsä, Annukka Blomberg, Mikko Rantaniva, Ritva Grönberg, Pekka Kekäläinen ja Sari Harju.