Jyri Paretskoin kirja jaetaan kaikille Turun 9.-luokkalaisille

Kaikki Turun yläkoulujen 9.-luokkalaiset saavat Otavalta lahjoituksena iisalmelaisen Jyri Paretskoin nuortenkirjan K15: Salaisuuksia. Lokakuussa ilmestyvä Salaisuuksia on Paretskoin K15-sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi kesäkuussa.

Lahjoitus on osa syksyllä lanseerattua Lukuliike-kampanjaa. Asia julkistettiin Turun kirjamessuilla tänään perjantaina.

– Lukuliikkeen hieno lanseeraus herätti meissä halun tehdä jotain hyvin konkreettista lukemiseen kannustavaa. Ja mikä sen parempi tapa saada nuori lukemaan kuin lahjoittaa hänelle oma kirja, joka on hauska, antaa ajattelemisen aihetta ja puhuu nuorten omaa kieltä. Koko Jyri Paretskoin K15-sarja on tehty täsmälukemiseksi yläkouluikäisille nuorille, Otavan lasten- ja nuortenkirjapäällikkö Kaisu-Maria Toiskallio kertoo tiedotteessa.

Paretskoi itse sanoo, että sujuva lukutaito on sujuvan elämän edellytys.

– Lasten ja nuorten lukemisen edistäminen on helpoin, edullisin ja paras tapa ehkäistä osattomuutta, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. Lukeminen ei ole turhaa – se on välttämätöntä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Nyhtökauran kehittäjälle Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto

Kuopiossa esiintyvä Senja Rummukainen lähti Tšaikovski-kilpailuun ilman stressiä, koska sille ei ollut aikaa

Seikkailuromaaneistaan tunnettu kirjailija Clive Cussler on kuollut

Ismo Leikola mukaan Conan O'Brienin erikoisohjelmaan

Jorma Uotinen nähdään Kekkosena Suomen kansallismuseon teoksessa Tamminiemessä

"Jos on pikkaisen kaikkialta, onko lopulta mistään?" – Sonja Jokiniemen uusi teos kertoo identiteetistä ja sen katoamisesta globaalissa todellisuudessa

Leonardo da Vinci -näyttely teki kaikkien aikojen ennätyksen Louvressa, vaikka kuuluisa hymy olikin poissa

Björk saapuu Suomeen heinäkuussa

Keikka-arvio: Slipknot ei säästellyt energiaansa Helsingissä, vaikka yhtyeen solisti teloi jalkansa ennen konserttia

Uuden Mission: Impossible -elokuvan kuvaukset Venetsiassa peruttiin koronaviruksen takia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.