Kääntäjät arvostelevat kustantajia: "Vain intohimoinen rakkaus kirjallisuuteen voi pitää työmoraalia yllä"

Suomalainen kirjallisuusväki kotiutui maljapuheiden ja mediahuomion jälkeisissä iloisissa juhlatunnelmissa Frankfurtin kirjamessuilta lokakuun puolivälissä. Pari viikkoa myöhemmin Helsingin kirjamessuilla kääntäjä Kersti Juva käytti puheenvuoron, joka sai hymyn hyytymään.

Konkarikääntäjä totesi, että suomentajien ja kotimaisten kirjakustantajien välit ovat ”täysin tulehtuneet” kustantajien sanelupolitiikan vuoksi. Välejä hiertävät Juvan mukaan monet asiat kuten kääntäjien palkkiotaso, sopimussanktiot ja tekijänoikeuskysymykset.

– Käännöspalkkiot eivät ole koskaan olleet kehuttavia, mutta nyt ne ovat reaalisesti laskeneet. Uudet sopimuskohdat, kuten sakot käännöksen myöhästymisestä ja tekijänoikeuksien laajentaminen ilman eri korvausta, ovat lähteneet liikkeelle isoista kustannustaloista. Suurin osa pienistä kustantamoista on aina maksanut huonosti, mutta nyt isot ovat samoilla linjoilla.

Suomen suuriin kustannustaloihin lukeutuvat perinteisesti Otava, WSOY, Tammi ja Gummerus. Keskisuuria ja pienempiä kustantajia piisaa kymmeniä.

"Tahti on tiukka"

Maamme arvostetuimpiin kaunokirjallisuuden kääntäjiin lukeutuva Kersti Juva on suomentanut useita maailmankirjallisuuden klassikoita, tunnetuimpana J.R.R. Tolkienin tuotantoa.

Juvan opiskelukaveri ja kääntäjäkollega 1970-luvulta lähtien, muiden muassa nobelisti Alice Munron teoksia kääntänyt Kristiina Rikman on havainnut Juvan tavoin kustannusalan viime vuosien myllerryksen vaikutuksen suomentajien asemaan ja työhön.

Henki on muuttunut. 1970-luvulla kanssakäyminen kääntäjien ja kustantajien kesken oli Rikmanin mukaan veljellistä ja joustavaa, mutta 2000-luvulla kustannustalojen johdossa kulttuuritahto on tehnyt tilaa bisnesvaistolle ja tulosvastuulle. Jokainen kääntäjä taistelee itselleen sen palkkion, jonka sattuu saamaan.

– Selvästi huomaa, että kustannustalot laskevat hyvin tarkkaan, mitä käännöskirjallisuutta kannattaa kustantaa, ja mitä myydään. Pitkälle kantavaa kulttuurityötä ei mietitä. Aiemmin jokaisella talolla oli joku vähälevikkinen sarja, ja aikaakin annettiin enemmän. Nykyään tahti on tiukka, Rikman luonnehtii.

Suomennosten laatu uhattuna

Rikman muistuttaa, että kääntäjä saa työstään yhden palkkion kirjan myyntimäärästä ja -alustasta riippumatta.

– Äänikirjoista saimme aiemmin muodollisen korvauksen. Lisäksi e-kirjoista saatiin lyhyen aikaa nimellinen korvaus. Viime syksynä kustantajat ottivat käyttöön kertakorvauksen, jossa kääntäjät antavat kustantajalle kaikki oikeudet kaikilla alustoilla. Sen tiedän, että hyvin moni kääntäjä on tästä pahoittanut mielensä ja suuttunut.

Juva lisäsi löylyä Helsingin kirjamessuilla ja totesi, että käännöstöitä riittää niille, jotka tekevät työnsä nopeasti ja halvalla, kun samaan aikaan palkittuja kääntäjiä on vailla työtä. Tarkoittaako tämä, että suomennosten laatu laskee palkkiotason myötä?

– Sellaista on havaittavissa ja pahempaa tiedossa, jos tilanne jatkuu, Juva arvioi.

Palkkaa 2000 euroa kuussa

Suomentajan ihanteelliseen työprosessiin kuuluisi Juvan mielestä ”tarpeeksi aikaa, kunnon palkkio, rohkaisua kustantajalta, ei ikäviä yllätyksiä, ei vedoksia jouluaattona, ei aikataulumuutoksia eikä pitkiä työttömyyskausia”. Todellisuus on vain toinen.

– Tapana on sanoa, että keskivertotekstiä syntyy sata sivua kuussa. Palkkio on noin 2 000 euroa, josta on maksettava verot sekä pakollinen yrittäjäeläke, joka on 24,8 prosenttia työtulosta. Palkallista lomaa ei ole puhumattakaan lomaltapaluurahasta. Omassa työssäni en ole juuri koskaan yltänyt tuohon vauhtiin, koska olen suomentanut vaativia kirjoja, Juva kertoo.

Rikman tarjoaa esimerkin omasta työstään.

– Sain tänä keväänä ilmestyvän Alice Munron Nuoruudenystävä-novellikokoelman suomentamisesta 6 000 euron bruttopalkkion. Käytin siihen ainakin neljä kuukautta ja käyn vielä vedokset läpi omaan piikkiini. Ei siitä suuria kuukausiansioita tule. Minulla on onneksi taiteilijaeläke. Jos olisin parhaassa työiässä ja olisi lapsia, kyllä ottaisi tiukoille.

Intohimoa kirjallisuuteen tarvitaan

Kylmäävien kertomusten jälkeen mietityttää, millaisen neuvon Kersti Juva antaa suomentajaksi haluavalle henkilölle.

– Vain intohimoinen rakkaus kirjallisuuteen voi pitää työmoraalia yllä näissä olosuhteissa. Lahjakas suomentaja voi myös odottaa saavansa apurahoja hieman pitemmälle päästyään, mikäli joku kustantaja antaa hänelle laatukirjoja käännettäväksi. Jos ei välitä työn jäljestä, voi toki kääntää vauhdikkaasti viihdettä ja päästä siten siedettävälle tulotasolle.

Onnistuminen suomentajan työssä tuntuu palkitsevalta, muistuttaa Rikman.

– Lukijalta saa kiitosta siitä, että käännöskirjaa lukee ajattelematta, että se on käännetty. Ja kirjailijan kaunein kiitos on se, että kääntäjä on kirjoittanut hänen teoksensa suomenkielelle.

Kustannusjohtaja vastaa arvosteluun

Käännöskirjallisuuden kustantajana arvostetun Tammen johtaja Outi Mäkinen pitää konkarisuomentajien kritiikkiä kääntäjien ja kustantajien tulehtuneista väleistä poikkeuksellisena eikä yleisen näkemyksen mukaisena.

Mäkinen kertoo, että kaunokirjojen myynti on vähentynyt ja käännetyn kaunokirjallisuuden julkaisumäärä pienentynyt Suomessa viime vuosina, mikä vaikuttaa tarjolla olevien käännöstöiden määrään, mutta kirjan julkaisuketjussa käännöstyön tekijä on ainoa taho, jonka ansaintaan kirjan myyntimäärä ei vaikuta.

– Myös muuttuvassa markkinassa kertakorvaus takaa kääntäjälle sovitun korvauksen ilman riskiä toisin kuin kirjailijoille ja kustantajalle. Kustantaja kantaa kaiken taloudellisen riskin teoksen käännättämisestä ja julkaisemisesta.

Mäkisen mukaan kertakorvaus on ollut pitkään yleinen käytäntö käännössopimuksissa.

"Kulttuuritahto ei ole väistynyt"

Kustantajien sanelupolitiikkaa Mäkinen ei allekirjoita. Hän toteaa, että käännössopimuksen solmimista edeltää aina neuvottelu. Sopimusten sisältö on kahdenvälistä ja luottamuksellista.

– Käännöstyöstä maksettavaan korvaukseen vaikuttavat ainakin niin alkuteoksen kieli, tekstin vaikeustaso ja käännöksen laajuus kuin käännöksen julkaisutapakin. Lisäksi korvauksen määrään saattaa vaikuttaa käännöksen mahdollinen kiireellisyys. Keskenään täysin erilaisista käännöstöistä ei voi sopia samanlaisin ehdoin.

Kirja- ja kustannusalan muutoksista ja paineista huolimatta Mäkinen korostaa, että kustantamot tunnustavat kirjantekijöiden, kirjailijoiden, kuvittajien ja kääntäjien tärkeyden koko alalle.

– Kustantamot ovat liiketaloudellisia toimijoita. Niiden tehtävä on harjoittaa kannattavaa toimintaa, mikä ei vähimmässäkään määrissä tarkoita sitä, että kulttuuritahto olisi väistynyt. Sanoisin jopa päinvastoin. Kustantamoissa etsitään yhä uusia keinoja julkaista kannattavasti laadukkaita kirjoja, joita kuluttajat haluaisivat ostaa, ja joilla olisi merkitystä niin kulttuurisesti kuin yksittäiselle lukijallekin.

Kaupallisuus ja kulttuuriarvo

Mäkisen mielestä "kaupallisia menestysteoksia" ja "kulttuuritekoja" ei tule asettaa vastakkain.

– Kaupallisesti menestyvä teos voi olla kulttuurisesti monin tavoin arvokas, ja vastaavasti katson usein jonkin teoksen nimittämistä kulttuuriteoksi tarkoittavan sitä, että se ei ole yltänyt myyntitavoitteeseensa.

Mäkisen mukaan Suomessa julkaistaan paljon vähän myyviä kirjoja, joita pidetään "kulttuuritekoina", vaikka niiden kulttuurisesta merkityksestä on vain vähäistä näyttöä.

– Kustantajana en näe itseisarvoa vähälevikkisen sarjan tai teoksen julkaisemisessa, Mäkinen sanoo ja pitää Tammen maineikasta Keltainen kirjasto -sarjaa yhtä aikaa sekä aitona että kannattavana kulttuuritekona.

Kevään 2015 kaunokirjat