Kahden elokuvateatterin päällikkö tietää: "Kuopiolaiset tulevat ajoissa elokuviin"

Mikko Vehmas keksii heti eron kuopiolaisen ja jyväskyläläisen elokuvateatteriyleisön välillä: kuopiolaiset tulevat ajoissa elokuviin.

– Ja sekin on ollut yllätys, kuinka paljon lupsakat savolaiset juttelevat ovella, vahtimestarinakin ajoittain auttava Vehmas sanoo:

– Siinä pysyy hyvin kontakti asiakkaisiin. Eihän tätä hommaa voi tehdä, jollei välillä kuule suoraa palautetta asiakkailta.

Vehmas on toiminut Kuopion Finnkino Scalan teatteripäällikkönä syksystä lähtien, kun edellinen päällikkö Kari Heinonen jäi eläkkeelle. Kyseessä on tavallaan kaksoisrooli, sillä Vehmas jatkaa myös Jyväskylän Finnkino Fantasian teatteripäällikkönä.

Sitä hommaa hän on tehnyt jo 17 vuoden ajan.

Kahdessa kaupungissa työskenteleminen toimii Vehmaan mukaan hyvin.

– Molemmissa päissä on hyvä henkilökunta. Välimatkaa on 150 kilometriä, mutta pyrin olemaan aina osan viikkoa Kuopiossa ja osan Jyväskylässä.

Täysin tyhjästä Vehmasta ei Kuopioon otettu. Hän toimi Scalassa jo Heinosen vuorotteluvapaajaksolla.

Lisäksi Scalassa näkyy Vehmaan kädenjälki.

– Tämähän on se teatteri, joka oli suunnitteilla Jyväskylään Kauppakulmaan. Olin projektissa mukana, ja vaikka suunnitelma muuttui, tunnistan tässä suunnitteluani. Tämänkin vuoksi on mukava olla Kuopiossa.

Elokuvateatterin johtajaksi Vehmas päätyi 2000-luvun alussa sattumalta. Pienyrittäjänä toiminut Vehmas piti 16 vuoden ajan vähittäisliikettä, kunnes myi yrityksensä. Loma Costa Ricassa sai uuden käänteen, kun kesken matkan Vehmaan ystävät ilmoittivat, että Jyväskylässä olisi tarjolla täydellinen duuni: Finnkinoon etsittiin teatteripäällikköä.

– Ei minulla ollut mitään koulutusta elokuva-alalle, mutta kokemusta oli yrityksen johtamisesta ja taloustaitojakin oli kertynyt. Olen sellainen yleismies.

Vehmas valittiin päälliköksi ja sillä tiellä hän on yhä.

– Paljonhan tässä on muuttunut vuosien aikana. Ääni ja kuva ovat parantuneet, 35-millisten filmiprojektorien tilalle on tullut digilaitteet, Vehmas listaa.

Ja teatterissa pyörivien elokuvien määrä: se on kasvanut valtavasti.

– Kun vuonna 1993 aloitin, meillä pyöri leffa per sali, eli kuusi leffaa päivässä. Nyt viikossa esitetään melkein 30 elokuvaa. Erityisesti kotimaisen elokuvan esiintulo on vuosi vuodelta voimakkaampaa. Laadukkaita produktioita on aikaisempaa enemmän, ja niitä myös katsotaan enemmän. Myös kotimaiset dokumenttielokuvat ovat nostaneet tasoaan.

Jyväskylän Fantasia-elokuvateatteri avautui vuonna 1993. Valmistuessaan se oli Suomen ensimmäinen monisaliteatteri. Kuopion Scala avattiin vuonna 2013.

20 vuoden ikäero näkyy Kuopion hyväksi.

– Fantasia on vanha teatteri, ja hyvin kompakti tiloiltaan. Siinä on puolet niistä neliöistä, joita on Kuopiossa, mikä näkyy esimerkiksi pieninä aulatiloina. Kuopio on iso ja moderni teatteri, jossa on aula- ja työskentelytilaa sekä asiakkaille että henkilökunnalle, Vehmas vertailee.

– Toisaalta Jyväskylän teatteria on helpompi hallita, koska se on pienempi. Katselemme uusia tiloja, mutta Jyväskylän keskusta on aikalailla täynnä. Tarvitsemme paljon neliöitä, tai oikeastaan kuutioita. Haku on päällä.

Fantasiassa on kuusi salia ja yhteensä 803 istumapaikkaa. Kuopion Scalan seitsemässä salissa on yhteensä 882 paikkaa.

Myös jyväskyläläisissä ja kuopiolaisissa katsojissa on eroja. Opiskelijat muodostavat Jyväskylän kantakaupungin väestöstä huomattavan osan, mikä näkyy myös katsojaprofiilissa ja katsotuimpien elokuvien listauksissa.

Fantasian katsotuin elokuva oli Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, kun Kuopiossa ykköspaikan vei Luokkakokous 2. Kuopiossa kymmenen kärkeen ujuttautui Suicide Squad, joka ei Jyväskylässä mahtunut listalle. Toisaalta Jyväskylässä Star Wars: The Force Awakens mahtui kärkijoukkoon toisin kuin Savossa.

Erottavien tekijöiden lisäksi Vehmas keksii Kuopion ja Jyväskylän teattereita yhdistävänkin tekijän.

– Kummassakin on hyvä paketti: paljon palveluita ydinkeskustassa.

Teatteripäällikkö yllättyi yleisön reaktiosta: "Olihan siinä Pohjolan poika ihmeissään"