Kahta uutta museota suunnitellaan Suomeen

Suomeen olisi syytä perustaa kaksi uutta valtakunnallista erikoismuseota, ehdottaa selvitysmies.

Esityksen mukaan Teatterimuseo ja Elävän kuvan museo yhdistettäisiin Esittävien taiteiden museoksi. Se olisi samalla musiikin, tanssin, sirkuksen, performanssitaiteen ja viihteen museo.

Toinen uusi erikoismuseo olisi Uskontojen museo. Se keskittyisi kaikkiin uskontoihin, niiden väliseen vuoropuheluun.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama selvitysmies Kalle Kallio ehdottaa lisäksi, että joidenkin erikoismuseoiden olisi harkittava siirtymistä ilmaiseen sisäänpääsyyn.

Tänään julkistetut selvitysmiehen ehdotukset etenevät seuraavaksi lausuntokierrokselle. Ministeriö päättää oman kantansa esityksiin vasta tuon jälkeen.

Nykyisin Suomessa on 16 valtakunnallista erikoismuseota. Ne ovat yksityisiä museoita, jotka saavat valtionrahoitusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.