Kalmistokerhon rouvat osaavat kuittailla kipeistäkin asioista

Suomalaisessa draamassa on Pekka Laasosen mukaan ainakin yksi tabu.

Kuopion kaupunginteatterin johtaja on huomannut monien työvuosiensa aikana, että nykysuomalainen suhtautuu kuolemaan hieman kuin esi-isänsä karhuun: jos sitä ei kutsu nimeltä, se ehkä ei tulekaan.

– Angloamerikkalaisessa perinteessä osataan nauraa kuolemalle aivan toisella tavalla. Aihetta käsitellään siellä kunnioittavasti, mutta kuitenkin huumorilla.

Tässä kulttuurierossa on Laasosen mukaan ehkä syy myös siihen, miksi maailmalla suosittua yhdysvaltalaista Leskikullat-komediaa on esitetty suomalaisissa ammattiteattereissa yli kahden vuosikymmenen aikana vain muutaman kerran.

Ivan Menchellin kirjoittaman näytelmän nimikin on alkukielellä sähäkämpi: The Cemetery Club eli kalmistokerho.

– Joku sanoi joskus hyvin, että vanhuus ei ole sairaus, vaan vain yksi elämänvaihe, joka päättyy kuolemaan, Laasonen lainaa.

Lucille, Ida ja Doris ovat olleet ystäviä vuosikaudet. Muutaman vuoden sisällä kaikki ovat joutuneet hautaamaan aviomiehensä. Nyt ystävyksien elämää rytmittävät vierailut hautausmaalla.

Doris (Annukka Blomberg) tietää tarkkaan, kuinka hän aikoo loppuelämänsä viettää: miesvainaansa muistoa vaalien ja hautakivelle kuulumisia kertoillen.

– Ei hän ole mitenkään masentunut, vaan hyvinkin elinvoimainen. Hän on vain päättänyt, että sai kerran elää hyvän avioliiton, eikä halua yrittää toista kertaa ja ehkä epäonnistua. Voi toisaalta kysyä, onko se aitoa elämää, Blomberg analysoi.

Ida (Katri-Maria Peltola) on epävarmempi.

– Ida on kiltti ihminen, joka tykkää traditioista, yhteisistä elokuvareissuista ja peli-illoista. Mutta samalla hän haluaisi vielä jonkun, joka olisi lähellä ja pitäisi sylissä, Peltola luonnehtii.

Omaa ääripäätään edustaa Lucille (Katriina Hyvärinen). Onnettoman avioliittonsa jälkeen Lucille on Doriksen kauhuksi valmis ottamaan leskeydestä ilon irti. Tai kuten Hyvärinen sen sanoiksi pukee: Lucille on siinä mielessä kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu.

Lucille ja Doris ovat näytelmän jin ja jang, kaksi toisilleen välttämätöntä ääripäätä. Mutta kun näyttämölle astuu lihakauppias Sam (Pekka Kekäläinen), testataan naisten arvot käytännössä.

– Tässä näytelmässä ei ole mitään suuria takaa-ajokohtauksia, mutta toimintaa riittää silti. Yhtenä hetkenä voidaan sähistä ja toisena olla taas ystävyksiä, ohjaaja luonnehtii.

Näyttelijät myös kiittelevät nopeaa ja nokkelaa dialogia.

– Nämä mimmit ovat kaikki aika nasevia suustaan. Sellainen teksti on virkistävää: kuka lohkaisee parhaiten toisen iästä tai kenen muisti milloinkin pätkii? Blomberg kuvailee.

Ohjaaja Laasonen mainitaan myös teoksen sovittajana. Kovin radikaaleja muutoksia ei ole tehty.

– Olemme yhdessä näyttelijöiden kanssa muokanneet tekstiä paremmin suuhun sopivaksi.

Näytelmä sijoittuu New Yorkin Forest Hillsin liberaaleihin juutalaispiireihin, joissa uskonnon merkitys on lähellä suomalaista tapakristillisyyttä. Hautajaiset ja ovat ennen kaikkea sosiaalisia tapahtumia – yksinäiselle ehkä kallisarvoisia tilaisuuksia tavata samassa elämänvaiheessa olevia.

Vuonna 2012 Kuopion kaupunginteatterin asiakasprofiilia selvitettiin kyselytutkimuksen avulla. Kyselyyn vastanneista asiakkaista reilusti yli puolet oli yli 55-vuotiaita ja lähes 80 prosenttia naisia. Useimmiten vastaajien teatteriseurana oli joko ystävä tai puoliso.

Näin ollen joka esityksessä on todennäköisesti joku, joka pohtii samoja kysymyksiä kuin Leskikultien ystävykset.

– Mutta tämä on ennen kaikkea tarina elämästä. Kantavat teemat, ystävyys ja yksinäisyys, koskettavat kaikkia, muistuttaa Laasonen.

Leskikultien ensi-ilta Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä tänään klo 19:15.