Kansallisteatterin keväässä kunniaa ja luulosairautta

Suomen kansallisteatteri on julkaissut kevätkauden ohjelmistonsa. Suuren näyttämön valtaa helmikuun lopussa Venäjän olemusta puiva Slava! Kunnia, jonka tekijäkaarti on tuttu aiemmin paljon julkisuutta saaneesta Homo!-esityksestä.

Teos on Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä, ja ohjaajana on Laura Jäntti.

Pienellä näyttämöllä puolestaan nähdään Molieren komediaklassikko Luulosairas, jonka rooleissa esiintyvät muun muassa Esko Salminen, Minttu Mustakallio ja Jukka-Pekka Palo.

Kansallisteatterin kevään vierailijoihin lukeutuvat esimerkiksi tanssiryhmä Tero Saarinen Company sekä pantomiimin kulttinimi Marc Gassot.