Karhu on katsojan silmässä

Toiset pelkäävät karhua kuollakseen, toiset tekevät kaikkensa kohdatakseen mesikämmenen edes kerran. Tervon Luontokuvakesän tuottaja Antti Raatikainen pitää karhua mielenkiintoisena eläimenä juuri sen myyttisien ulottuvuuksien vuoksi.

– Kyseessä on eräänlainen jumalolento, jota kohtaan on osoitettu kunnioitusta vuosituhansia. Se jatkumo näkyy edelleen esimerkiksi paikannimissä.

Lohimaan Iso karhu -näyttely tarjoaa monipuolisen silmäyksen metsän mystiseen kanta-askeltajaan. Esillä on valokuvien ohella kulttuurihistoriallista aineistoa karhuun liittyen – tarinoita, karhunkaatoon liittyvää esineistöä ja kokoelma lyttyyn saakka rakastettuja tervolaislasten nallekarhuja.

Jos karhut ovat erilaisia, ovat sitä myös kuvaajat. Antti Leinonen on Kuhmossa asuva luontokuvaaja, joka on seurannut karhujen elämää vuosikymmeniä. Sotkamolainen Valtteri Mulkahainen taas ponnahti kaksi vuotta sitten maailmanlaajuiseen julkisuuteen osuttuaan keskelle karhunpentujen tanssiesitystä.

Savolaiskarhujen elämää on puolestaan tallentanut vesantolainen Jouko Pirppu.

Onko metsän kuninkaan kuvaaminen luontokuvaajien kuninkuuslaji?

– Joskus se sitä oli, mutta kyllä siitä glooria on lähtenyt, Leinonen hymähtää.

– Kun 1970-luvulla yritin aloitella luontokuvaajana, minulta kyseltiin aina, onko karhukuvia. Silloin se oli jotakin. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet paljon kaupallisten palveluntarjoajien myötä. Nykyään ruokkimispaikoilla itärajan pinnassa kohtaa karhuja melkein sataprosenttisella takuulla.

Leinonen itse on kuvannut karhuja viimeksi vuosia sitten. Millä mielellä hän katselee vanhoja karhukuviaan?

– Tulee mieleen syvä ihmetys, että kaikkea sitä on ehtinyt tekemään.

Leinonen on kuvannut valtaosan karhukuvistaan valtion mailla Kuhmossa. Hän suunnittelee aluksi valokuvan mielessään. Sitten hän valitsee sopivan paikan ja vie sinne kojun sekä syötävää.

– Sen ei tarvitse olla raato, koiranmuonakin käy hyvin. Mutta hunajasta karhu ei oikein välitä.

Suunniteltu kuva ei läheskään aina toteudu, mutta matkan varrella saattaa tielle osua jotakin jopa parempaa.

– Hyvä idea on kuin moottori.

Leinosen näkökulma omiin kuviin on muuttunut.

– Aluksi sitä halusi aina vain lisää kuvia aina vain lähempää. Myöhemmin olen tajunnut sen jumalallisuuden, mikä karhuun liittyy, ja pyrkinyt ilmentämään sitä kuvissani.

Karhukojussaan Leinonen on lukenut läpi Kalevalan. Myös Seitsemän veljeksen tapahtumat ovat pyörineet mielessä saloilla karhuja odotellessa.

– Petovihan takana on monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Syrjäseutujen ihmiset saattavat kokea, että herrat jossakin kaukana sortavat heitä ja vielä sudet ja karhutkin lähetetään sortamaan.

Pirppu jahtaa karhuja liikkuvammalla tavalla kuin Leinonen. Kun riistakamera antaa kännykkään hälytyksen karhusta, hän ottaa välineensä ja etsii lähitienoolta sopivan paikan. Päälleen hän heittää ”pikkuisen näkösuojaa”. Jos onni on myötä, toteutuu kohtaaminen muutaman kerran kesässä.

Kerran kohdalle sattui kiimainen uroskarhu. Mitä enemmän Pirppu kuvasi, sitä lähemmäksi karhu uskaltautui.

– Lopulta kuvasin karhua neljän metrin päästä. Jossakin vaiheessa tajusin, että nyt tuo katsoo pahasti. Seuraavaksi se teki semmoisen töpsäyksen ja olikin metrin päässä minusta.

Siihen lopetettiin yhteisymmärryksessä kolmen vartin kuvaussessio.

Lukuisia karhukuvia ottanut Leinonen ei ole koskaan törmännyt sattumalta kontioon. Sen sijaan hänen vaimonsa kohtasi taannoin Kuhmon Elimyssalossa karhuemon ja tämän kaksospoikaset. Vaimo reagoi modernin ihmisen tavoin: soitti puolisolleen ja kysyi mitä tehdä.

– Sanoin, että älä nyt ainakaan juoksemaan lähde.

Karhuperhe ja ihminen silmäilivät hetken toisiaan ja jatkoivat omiin suuntiinsa.

– Sen jälkeen vaimo ei ole karhuja enää pelännyt. Karhun pelko on varmasti paljolti tuntemattoman pelkoa, Leinonen uskoo.

Iso karhu -näyttely on avoinna Tervon Lohimaassa 6.6 .– 9.8. joka päivä, 15.5. – 4.10. ryhmille sopimuksen mukaan.