Kevätkauden avausteos yhdistää äänen ja liikkeen

Mies ja Nainen. Demonstraatioita perusasioista. Tanssijat Reetta-Kaisa Iles ja Tuomas Juntunen kertovat, että nimen perusteella moni olettaa teoksen sanovan jonkin väitteen sukupuolesta.

– Tulimme siihen tulokseen, ettei meillä ole tarkkaa väittämää. Identiteetti määrittyy monesta palasesta. Luomme kuvia kahdesta ihmisestä, Iles ja Juntunen kertovat.

Kaksikko puhui toki paljon miehen ja naisen rooleista ja siitä, mitkä tekijät rooleja määrittävät teosta luodessaan. Eri yhteiskunnissa ymmärretään feminiinisyys ja maskuliinisuus eri tavoilla.

Iles sanoo sukupuolen olevan nykypäivänä niin paljon tapetilla, että monet näkevät teoksen sukupuoliroolien käsittelynä.

– Jos olisimme tehneet tämän 15 vuotta sitten, olisiko teos nähty parisuhteen käsittelynä?

Lähtökohtana oli Ileksen isovanhempien sodanaikainen kirjeenvaihto. Kirjeet ovat kuitenkin lopputuloksessa haipuneet taka-alalle.

– Kirjeistä paljastuu kaksi ihmistä, joilla on valtava tahto olla yhdessä. Onko se sitä, että minä olen kiinnostunut toisesta, vai onko kiinnostavampi se instituutio, että haluaa naimisiin? Että kaikki ratkeaa sitten joskus, kun meitä on mies ja nainen yhdessä, Iles pohtii.

Ileksen ja Juntusen ensimmäisessä yhteisessä duetossa äänen ja liikkeen yhdistyminen on tärkeässä osassa. Nauhalta tulevaa musiikkia ei ole, ja vaikka muutamia valmiita kappaleita käytetään, nämäkin lainaukset Juntunen ja Iles laulavat itse. Laulamisen lisäksi ääntä tuotetaan esimerkiksi kenkälaatikoita rummuttamalla, hengittämällä ja taputtamalla.

– Olemme lähtökohtaisesti tanssijoita, mutta kallellaan muusikoiksi, ja oli luontevaa lähteä tekemään niistä synteesiä, Juntunen kertoo.

Iles ja Juntunen puhuvat kokonaisvaltaisesta ilmaisusta. Iles on yhdistellyt Puhti-duossa kansanmusiikkia, tanssia ja teatteria. Juntunen kiinnostui kokonaisvaltaisesta ilmaisusta opiskellessaan Puolassa.

– Psyko-fyysinen näyttelijätekniikka, mitä siellä harjoiteltiin, purkaa esiintyjän rajoitteita ja pyrkii kohti sellaista esiintyjyyttä, missä kaikki elementit olisivat käytössä, Juntunen selittää.

– Tämä aihe kiinnostaa, ja sitä voisi viedä vielä eteenpäin. Pohtia sitä, millä tavalla esiintyjän ilmaisu – puhe, laulaminen, äänentuottaminen, liikkuminen ja hengittäminen – muuttuu ihmisen kokonaiseksi tekemiseksi.

Myös Ileksen mielestä aihepiirin tutkimusta kannattaa ehdottomasti jatkaa. Mies ja Nainen on tutkimuksen lähtölaukaus.

– Tanssipuolella mietitään usein sitä, viekö tässä liike vai onko tämä enemmän näyttelijäntyötä, eli mikä ilmaisu on kärjessä. Voisi ajatella kuitenkin, että sitä kärkeä ei ole.

Tämän vuoden alussa Juntunen ja Iles aloittivat helsinkiläisen Tanssiteatteri Tsuumin johdossa. He vievät kokonaisvaltaista ilmaisua myös Tsuumiin.

Lisäksi Iles ja Juntunen haluavat hioa Tsuumista entistä yhtenäisemmän kokonaisuuden, kuin bändin, joka pitkään yhdessä soitettuaan on löytänyt oman soinnin. He ovatkin harjoitelleet paljon löytääkseen ryhmän erityislaadun.

– Monesti teattereissa saattaa olla niin, että harjoitellaan tiettyä teosta, mutta muunlainen harjoittelu puuttuu kokonaan. Luotetaan siihen, että ihmiset ovat käyneet koulutuksen ja oppiminen jätetään, Juntunen sanoo.

Minimin kevätkauden avaavan Mies ja Nainen -esityksen jälkeen ilta jatkuu keskustelutilaisuudella, jota vetää Jarkko Kumpulainen.

– On kiva, että keskustellaan aiheesta, mistä kuka tahansa pystyy puhumaan, Reetta-Kaisa Iles tuumaa.

– Ja on todella mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset näkevät esityksessä.

Mies ja Nainen. Demonstraatioita perusasioista ensi-illassa Sotkulla (Suokatu 42/2) tänään klo 19.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.