Kiistelty johtaja Baijars palaa Gummerukseen

WSOY:n entinen toimitusjohtaja Anna Baijars palaa Gummerukseen kustannusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä tiistaina.

Baijars työskenteli Gummeruksella aiemmin reilut 10 vuotta ennen siirtymistään WSOY:lle syksyllä 2008. Hän toimi Gummeruksella muun muassa kustannusjohtajana.

Toimitusjohtaja Mikko Meronen on mielissään siitä, että Baijars vastasi Gummeruksen kutsuun myöntävästi.

- Halusimme siihen ammattilaisen, joka tuntee kustantamisen kentän sekä Suomessa että ulkomaila. Näitä ihmisiä on kovin vähän, hän sanoo STT:lle.

Baijars sai lähteä WSOY:ltä syksyllä 2011 Bonnierin ostettua kustantamon. Lähtöä edelsi arvosteluryöppy etenkin WSOY:n kirjailijoiden taholta. Suuriäänisin kritisoija oli Sofi Oksanen, jonka kirjojen kustantamisen WSOY lopulta lopetti.

Meronen näkee Baijarsin kokemuksen lähinnä karttuneena ammattitaitona.

- Kyllähän kustannusalalla aina tuulee ja tapahtuu.

Baijars itse iloitsee paluusta rakastamalleen alalle. Menneisyyden ristiriidat eivät häntä paina.

- Ei se ole painolasti. Sanoisin, että se on rikkaus, että on sellainenkin elämänvaihe takana, hän sanoo STT:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.