Kimmo Pyykkö kutsui koolle eturivin veistäjät – omat oppilaansa

Kolme erilaista veistäjää, varkautelainen Taru Mäntynen sekä savolaislähtöiset Pekka Kauhanen ja Miina Äkkijyrkkä nähdään ensimmäistä kertaa samassa näyttelyssä.

Kolmikkoa yhdistää kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykkö, joka toimi heidän opettajanaan 1970-luvulla Kuvataideakatemiassa.

Kangasalalla on nykyisin Pyykön nimeä kantava taidemuseo, mihin Pyykkö on kutsunut nyt koolle kahdeksan entistä oppilastaan.

Pyykön, Kauhasen, Äkkijyrkän ja Mäntysen lisäksi näyttelyssä nähdään Martti Aihan, Hannele Kylänpään, Matti Nurmisen, Pekka Pitkäsen sekä Barbara Tieahon veistoksia.

Näyttelyn nimi on Akatemian aamut – Kimmo´s Pub. Nimi juontaa juurensa akatemian veistoluokan oveen, mihin opiskelijat olivat kiinnittäneet Kimmo´s Pub -kyltin.

– En kyllä äkkiseltään muista mitään ovikylttiä, mutta toki se on siinä ollut, kun näyttelykin nimettiin sen mukaan, Mäntynen naurahtaa.

Näyttely avautuu Kimmo Pyykkö taidemuseossa Kangasala-talossa 10.9. ja on auki 5.3. 2017 asti.