Kirjailija Lassi Nummi saa nimikkoseuran

Kirjailija Lassi Nummi saa nimikkoseuran. Se perustetaan kirjailijan koulukaupungissa Kuopiossa helmikuun alussa.

Nummi on saanut tunnustusta koulukaupungiltaan aiemminkin. Vuonna 1990 hän sai Kuopion kaupungin myöntämän Savonia-kirjallisuuspalkinnon.

Valtakunnallinen kirjallisuusyhdistys Suomen sana ja Kuopion kaupunginkirjasto järjestävät seuran perustamisseminaarin.

Perustajien mielestä yhdistykset ja vapaa kansalaistoiminta ovat nykyisessä kulttuuritilanteessa entistä tärkeämpiä. Suomen kouluissa opetetaan kirjallisuutta tunneissa mitattuna poikkeuksellisen vähän, mutta suomalaiset arvostavat kirjallisuutta ja haluavat pitää sitä esillä.

Seuran perustamistilaisuudessa 2. helmikuuta esiintyvät muun muassa opetusneuvos, filosofian tohtori Anna-Liisa Alanko ja Suomen Sanan puheenjohtaja, dosentti Katriina Kajannes.

Lassi Nummen (s.1928) ura on jatkunut lähes 60 vuotta. Paitsi luovana kirjailijana, esseistinä ja lehtikirjoittajana, hän on vaikuttanut muun muassa Suomen kirjailijaliitossa ja PEN-klubissa. Nummi osallistui Raamatunkäännöskomitean työhön vuosina 1973-1990.

Nummi aloitti varhain kirjoittajan uran. Vuonna 1949 hän julkaisi kaksi runokokoelmaa ja proosateoksen Maisema, jota nuoret modernistit tervehtivät avantgardistina saavutuksena. Alkuvuosien proosakokeiluiden jälkeen Nummi on keskittynyt lyriikkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Gallen-Kallelan maineikas Palokärki jäi viime hetkellä pois Sothebyn huutokaupasta

"Olisihan se hienoa, jos meillä olisi suurempi Kirjakantti, joka menisi messujen suuntaan", pohtii Vestäjät ry:n puheenjohtaja Tatu-Pekka Kekäläinen

Kuopiossa esiintyvän Sabina Zweiackerin esittämää pelimusiikkikappaletta on katsottu miljoonia kertoja – "Saan päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka katsovat esityksen"

Maailma voi loppua kovasti pamahtaen, särkevästi räksähtäen, korkealta kirkaisten tai hitaasti uikuttaen – näitä mahdollisuuksia tarkastellen syntyi x-risk-teos

Vuoden taidelukiolaiseksi valittu Jukka Eskola listasi kolme biisiä, jotka kolahtivat lukioiässä – kahta voi kuunnella yhä, mutta yksi on jäänyt paitsioon

Jurot nuorisojulkkikset koolle 40-vuotisjuhliin – Hassisen Kone palaa estradille

Miko Kivinen ja Teemu Mäki uskovat, että ihmisellä on toivoa – mutta muutosta tarvitaan

Karjalan urhot ovat täällä taas – 40-vuotias Hassisen kone tekee ensi kesänä viisi konserttia

Saksalaisorkesteri tuo ilmastonmuutoksen epäharmonian ihmiskorvan kuultavaksi

Koirat eivät käytä housuja tekee kauppaa maailmalle – Musta komedia myytiin Yhdysvaltoihinkin, mutta kotimaan yleisö on ollut pieni

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.