Kirjamyynti putosi kolmatta vuotta peräkkäin

Kirjojen myynti laski viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton myyntitilastojen mukaan kokonaismyynti laski kahdeksan prosenttia.

Erityisesti laski kaunokirjallisuuden myynti, jossa pudotusta vuoteen 2013 verrattuna tuli kymmenen prosenttia. Lasten- ja nuortenkirjojen myynti sen sijaan kasvoi noin kaksi prosenttia.

- Tämä lupaa hyvää kirja-alan tulevaisuuden kannalta. Kirjakaupassa erityisesti nuorten kirjallisuuden myynti kasvoi huomattavasti, sanoo kirja-alan järjestön Kirjakillan Reetta-Liisa Pikkola.

Myydyin kotimainen lasten- ja nuortenkirja oli viime vuonna Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen harrastaa. Koko vuoden myydyin kirja oli Ari Mennanderin jääkiekkolegenda Teemu Selänteestä kertova Teemu, jota myytiin liki 77 000 kappaletta.

Kirja-alan mukaan myynnin lasku johtuu ennen kaikkea yleisestä talouden tilasta. Ei ole merkkejä siitä, että suomalaiset olisivat vähentäneet lukemista.

- Kirja-alaan vaikuttavat samanlainen talouden yleistilanne kuin muillakin aloilla. Emme ole missään tapauksessa yhteiskunnasta erillinen saareke, Pikkola sanoo.

Uusimmat

Kulttuuri

"Ensimmäisenä vuonna itkin aina esityksen jälkeen, koska annoin itsestäni lavalla niin paljon"

Kuopio Tanssii ja Soin 50-vuotisjuhlagaala on monipuolinen ja tasokas tanssin käyntikortti

Kaupungeista hävitetään ominaishajuja turismin takia – professori: "Ihmiset eivät tunne paikkoja enää omakseen"

Aris Fioretos kirjoitti naisten välisestä rakkaudesta, koska ei voi sitä itse kokea – vuosia kesken olleen romaanin suosio hämmentää ruotslaiskirjailijaa

Hasardihommia vaan? – Mikko Alatalo syöksähtää suoraan Amerikasta Varkauteen teatterilavalle

Ville Matvejeff uskoo Suomen kesän yöttömiin öihin, Saimaaseen ja Olavinlinnan korkeatasoiseen oopperaan

Ohikiitävän hetken vangitsija – valokuvaaja nauttii alkuperäiskansojen tarinan kerronnasta

Stingin esittämä hyvän mielen hittikimara ei tarjonnut yllätyksiä – mutta ei yleisö niitä kaivannutkaan

Naamioiden takana on tarina, tietää Sirkku Sky – Kesävirtasalmelainen tuo intiaanikulttuurin Savoon

Fernando Meirelles ottaa rohkeasti kantaa ilmastonmuutokseen ja sosiaalipolitiikkaan – brasilialaisohjaaja parhaillaan Sodankylän elokuvajuhlilla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.