Kirjat syntyvät ihmetyksestä

Neljäs kerta sanoi toden. Kolmesti aiemmin Savonia-ehdokkaana ollut Jouni Tossavainen voitti tämän vuoden palkinnon New Yorkin Lentävä suomalainen -romaanillaan.

– Se on paras kirja, jonka olen tähän mennessä kirjoittanut. On turha ruveta tekemään seuraavaa kirjaa, jos se ei omasta mielestä ole parempi kuin edelliset, Tossavainen toteaa.

Hannes Kolehmaisesta kertova kirja on Tossavaisen pisin kirjoitusprosessi tähän mennessä. Materiaalin keruu alkoi jo vuonna 2002.

Kirja lähti hämmästyksestä. Miten Kuopiosta köyhistä oloista voi lähteä huippujuoksijoiden veljessarja?

– Jos ihmettely kestää ja siitä alkaa nousta erilaisia tarinoita, siitä voi syntyä kirja. Mutta vasta käytäntö paljastaa, toimiiko se vai ei.

Tossavaisen mukaan edelleen vaaditaan, että tarina on kirjan keskiössä, vaikka postmodernismi jo 1980-luvulla nosti muodon pinnalle. Hänelle itselleen muoto on kuitenkin tärkeä.

– Kirjoja luetaan samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten. Murrosta ei ole tapahtunut. Kriitikotkin ovat ehkä taantuneet siinä suhteessa. Milloin on viimeksi ollut arvostelu, joka lähtee muotoanalyysillä liikkeelle?

Tossavaisen mielestä taiteessa on kyse uuden luomisesta. Jos teoksessa on jotain todella uutta, se on jotain sellaista, mitä ei voi sitoa nykyhetkeen ja jo olemassa oleviin käsityksiin.

– Se ei ole uutta, jos se tulee heti ymmärretyksi. Silloinhan se on jo ollut tiedossa.

Tämän takia Suomessa on apurahajärjestelmä, Tossavainen sanoo. Uuden luominen vaatii ihmisen kaiken energian, ja apuraha vapauttaa tekijän muista töistä.

– Muuten 99 prosenttia suomalaisesta kirjallisuudesta jäisi kirjoittamatta. Julkaistaisiin vain ne, jotka myyvät.

Apurahoista huolimatta on ristiriitaista elää kapitalistisessa yhteiskunnassa taiteilijana, Tossavainen toteaa.

– Kapitalismi on tullut taiteeseen niin kuin urheiluunkin. Tuskin enää muistetaan amatööriurheilua, kun mennään KalPan peleihin. Kaikki ovat sisäistäneet sen, että tämä on bisnestä ja tämä kuuluu tähän juttuun. Näyttää, että vähitellen taiteilijatkin sisäistävät tämän pysyäkseen hengissä. Se vääristää vähitellen sen, mitä taide on.

Tossavainen on saanut uuden käsityksen suomalaisten kirjailijoiden tilanteesta Suomen Kirjailijaliiton johtokunnassa, jossa hän on toiminut kaksi vuotta. Liiton viimeisimmän kyselyn mukaan kirjailijat saavat kirjoittamisesta tuloja keskimäärin 2 000 euroa vuodessa. Tämä yllätti Tossavaisenkin.

– Pitää olla hirveä intohimo, usko itseensä ja näkemys siitä, mitä haluaa tehdä, että kukaan suostuu näillä ehdoilla tekemään tätä työtä, hän sanoo.

– Julkisuudessahan tämä vääristyy. Yleensä tehdään juttuja niistä kymmenestä kirjailijasta, jotka oikeasti elävät kirjamyynnillään. Se vääristää todellisuuden, jossa taiteilijat elävät.

Tossavainen toteaa itse pärjänneensä kohtalaisen hyvin verrattuna keskiarvoon, mutta helppoa rahoituksen saaminen ei hänellekään ole.

– Syyskuussa loppui apurahat. Ei ole myöskään mitään tietoa ensi vuoden rahoituksesta. Savonia-palkinto on nyt se, jolla elän seuraavat viisi kuukautta.

Vaikka palkinto tuleekin tarpeeseen, Tossavainen suhtautuu kunniaan varovaisesti. Hän on itsekin ollut jakamassa kirjallisuuspalkintoja ja muodostanut teorian, että ehdolla olevat kirjat kertovat enemmän raadista kuin vuoden kirjoista.

– Savonia on kuopiolaisten kädenojennus kirjailijoille. Jos kirjasto lasketaan pois, niin muutahan täällä ei kirjailijoille ole. Ajatus, että yhdellä palkinnolla on hoidettu savolainen kirjallisuus kuntoon, on naurettava. Nyt vaikuttaa siltä, että Kirjakantinkaan resurssit eivät ole lisääntyneet vaan päinvastoin vähentyneet. Olisi tärkeämpää tehdä pitkäjänteistä työtä kuin tukea yhtä palkintoa, Tossavainen pohtii.

– Jos 30 vuotta on kirjailijantyötä tehnyt ja julkisuus kiinnostuu vasta, kun on saanut jonkun palkinnon, se on minusta absurdia. Palkintojen logiikka toimii omassa todellisuudessaan, eikä sillä ole mitään tekemistä päätyöni kanssa.

Kirjallisuuteen suhtaudutaan muutenkin Tossavaisen mielestä turhan patsastellen.

– Ikään kuin kirjallisuus ei olisi osa elävää yhteisöä ja rakentaisi sitä joka hetki. Kirjoittamisen ja kirjallisuuden pitäisi läpäistä arkielämä ja koko yhteisö.