Kirjoituskilpailu juhlistaa 100-vuotiasta Waltaria

Mika Waltarin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään valtakunnallinen kirjoituskilpailu. Kilpailussa on kolme sarjaa: kaikille avoin muistelmasarja Minun Waltarini, nuorille suunnattu proosasarja Aiotko kirjailijaksi? ja lasten sarja Kieku ja Kaiku. Tekstit voi kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Kirjoitukset tulee lähettää 31. maaliskuuta mennessä Nuoren Voiman Liittoon, jonka internetsivuilta aiheesta löytyy lisää tietoa. Kilpailun järjestävät Helsingin kaupunki, Nuoren Voiman Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto.

Voittajat julkistetaan 19. syyskuuta. Tuomaristoon kuuluvat muun muassa Monika Fagerholm ja Karo Hämäläinen.

Saapunut aineisto talletetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon tutkimusta ja mahdollista julkaisukäyttöä varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

"Yritän saada toimillani porukkamme soittamaan teatteriamme siten, että meillä on tunnistettava ja oma soundi", sanoo Varkauden teatterin johtaja Kari Suhonen

Konserttiarvio: Sipe Santapukin Ukkosesta tuskin tulee konserttimusiikin nykyklassikko, mutta hän voisi halutessaan ryhtyä ykkösluokan elokuvasäveltäjäksi

"Kyllä hän ihan tahallaan vähän kärjistikin" – Musiikkineuvos Klaus Järvinen muistetaan Levyraadista sekä Pop & Jazz Konservatorion perustamisesta

Simpsoneiden intialaiskauppiasta ääninäytellyt jättää sarjan arvostelun vuoksi

Disney muuttaa legendaarisen elokuvastudion nimeä

M/S Romantic rohmusi kaikki Venlat, joihin oli ehdolla – Hannu-Pekka Björkman pokkasi parhaan miesnäyttelijän palkinnon

Levyraati-ohjelmasta tunnettu Klaus "Klasu" Järvinen on kuollut

Kirja-arvio: Satiirinen western jatkaa Mark Twainin klassikkohahmojen tarinaa kultakuumeen ja intiaanisotien kurimuksessa

Jorma Uotinen johti tanssifestivaalia lähes 20 vuoden ajan – nyt on Riku Lehtopolun vuoro toteuttaa visioitaan

M/S Romantic kahmi Venla-palkintoja, parhaana komediasarjana palkittiin Sunnuntailounas

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.