Koljonvirta Teatteri: Kauppa-auto

Aika erikoinen tuokio koetaan Koljonvirta Teatterissa, kun savolainen vanhapari, sodassa kätensä menettänyt Eino ja tosikkohumoristinen puoliso Elna laulavat Hectorin tyystin toisenlaiseen yhteyteen miellettyä laulua Jos sä tahdot niin. Kuvaavasti Pekka ja Kaarina Tikkanen seisovat laulun aikana tiiviisti lähekkäin, vähän sivussa. Ja ovat aivan totta tosissaan.

Ihailtavaa yhtä kaikki, miten yllättävästi ja kesäkomedian tekstiin sopivasti Bluesbay-ryhmän sovitukset Markku Pölösen näytelmässä toimivat. Koko esitys tekee kunniaa Hectorille ja hänen koskettaville sävelrunoilleen.

Mansikkaniemen kauppa-auto hurauttaa urheilukentälle ja jää odottamaan ainoaa maksavaa asiakasta. Siinä kottero törröttää keskellä kenttää koko esityksen ajan samalla kun 70-lukulaiset nuoret ja vanhemmat ilmaisevat missä liikkuvat kyläläisten puheet; millaiseksi kehittyi maaseutu sotien jälkeen ja mitä on tapahtumassa uudemmalle sukupolvelle.

Iisalmen näytäntö on siitä oiva kesäkomedia, että Kauppa-auto – ei siis vähiten Hectorin ansiosta – käy temaattista vuoropuhelua hupailevan ja vakavamman aineiston kesken. Ristiriitaa tässä suhteessa ei tunnu olevan. Vaikka mukaan mahtuu taivutettuja, viinan horisuttamia ja kaksimielisyyteen raksahtavia rautalankoja, löytyy huumorista kokonaisuutena eräänlaista Maiju Lassilan tai Aapelin lämpöä, hersyvällä tosikkomaisuudella naurattamista.

Ja mitä tapahtuu, kun Antti Heikkisen mainiosti kesäkisailuhenkilön maneerit yliheitoissakin uskottavaksi, hauskaksi ja omintakeiseksi persoonallisuudeksi muuntava Rale tapaa takautumassa isänsä, sodassa palkitun jyrisevä-äänisen äijän (Heikki Kinnunen nauhalta). Koko jutun luonne on hetkessä ja hetken ja monta seuraavaakin hetkeä toinen. Heikkisen kohdalla laulut Lapsuuden loppu, Koko hela maailma ja (niitä ennen) Olen hautausmaa ovat hienosti sydämestä tulkittuja ja paljon vaikuttavia, kuten nimenomaan asenteessa ja antaumuksellisuudessa koko ryhmän ”hectorit”.

Ismo Apell ohjaa rehevästi ja karkein nyanssein. Takaa heijastuva surumielisyys tuottaa esitykseen varsinaisen ja sellaisena syvemmän huumorin. Kun rytmitykset leikkauksineen sujuvat, esitys on jos ei suurta niin valppain aistein seurattavaa kansanteatteria.

Ralen lisäksi nuorisoa edustavat kaupungissa petkutetuksi joutunut Kipa (Maarit Poussa), mietteliäs ja itsetietoinen kauppa-apulainen sekä Santeri Niskasen ”salatieteisiin” hurahtanut, hieman ylimääräinen, mutta vauhtia lisäävä ja tyyppimummojen sijasta aikalaisjuoruin hassutteleva nuori Veikko.

Einon lisäksi sodankäynyt on muut hommansa menettäneenä kauppa-auton kuskiksi ajautunut pienikokoinen Erkki. Jamppa Kääriäisen hahmo luo veikeän vastaparin ärhäkästi suuttuvalle, leppyvälle, liikuttavalle ja tukevalle kumppanilleen Eilalle (Kati Rissanen). Ismo Apell näyttelee Kejosen, mielestään kaiken osaavan rehvakkaan kyläläisjässikän roolin vastaten näissäkin yhteyksissä välttämättömistä kosiomenoista.

Urheilukenttää voisi käyttää hyödyksi enemmän. Itsensä kauppa-auton tehtävä saattaisi nousta tuntuvammaksi. Mutta toteutus on iloinen, haikea ja aidosti oloinen. Tunnetta ja ajatusta ajoilta, jolloin maan ja kansan tila oli toinen. Ja on kuitenkin yhä niin likeinen.

Teppo Kulmala