Konserttimestari ja soolosellisti tietävät, miten iso on puolen metrin matka kapellimestarin korokkeelle

Kun viulisti Maria Itkonen maanantaina nousi kapellimestarikurssilla ensimmäistä kertaa orkesterin eteen, olo oli alaston.

– Ei ollut omaa soitinta. Vaikka viulu on työväline, sen taakse on helppo piiloutua, Itkonen sanoo.

Sellisti Silver Aitomäe puolestaan huomasi korokkeella, että orkesterin edessä saa yllättävänkin hyvän työrauhan.

– Yleisö ei katso suoraan kohti, jolloin ei tarvitse miettiä, minkä näköinen on tehdessään mitäkin liikettä. Katsekontakti soittajiin taas luo fiiliksen, että nyt me tehdään yhdessä konsertti, eli te soitatte, yleisö tykkää, minä käännyn, kiitän ja poistun lavalta, Aitomäe kertoo.

Itkonen ja Aitomäe osallistuivat Kuopiossa järjestetylle Jorma Panulan kansainväliselle kapellimestarikurssille. Kuopion kaupunginorkesterissa vuorottelevana konserttimestarina työskennellyt ja nykyään Tampereen Filharmonian kolmantena konserttimestarina soittava Itkonen halusi saada kurssilta uuden näkökulman orkesterityöskentelyyn.

Myös äskettäin Osmo Vänskän johtaman Minnesotan orkesterin toiseksi soolosellistiksi valitun Aitomäen ajatuksena oli oman taiteellisen osaamisen laajentaminen.

– Pelkistetysti orkesterissa harjoitellaan omat stemmat ja lasketaan tauot, jolloin paljon jää huomaamatta ja kuulematta. Soittajana kiinnostaa myös tietää, miksi joku juttu onnistuu ja toinen ei.

Konserttimestarin ja soolosellistin paikoilta on senteissä mitattuna lyhyt matka kapellimestarin korokkeelle.

– Puoli metriä. Mutta se on iso puoli metriä, Itkonen nauraa.

– Ja on siinä se korkeuserokin, Ainomäe virnistää.

Vaikka kaksikko on seurannut lukuisien kapellimestarien työskentelyä läheltä, on eri asia johtaa kuin seurata johtamista.

– Se on vähän kuin lentokoneen ohjaimissa. Hirmuinen vastuu. Vaikka ammattiorkesteri toki osaa tehdä automaattisia korjauksia, Aitomäe pyörittelee.

Korokkeella Aitomäe pyrkii olemaan sellainen kapellimestari, joka ei ärsyttäisi häntä itseään soittajana. Sellainen, joka ei tuhlaa koko orkesterin aikaa.

– Jos kapellimestari on ainut, joka ei osaa tai on epävarma, siinä menee koko orkesterin työaikaa, eivätkä soittajat tykkää. Eri asia on, jos joku juttu ei toimi, Aitomäe sanoo.

Kurssi on vaikuttanut Aitomäen suhtautumiseen kapellimestareita kohtaan.

– Ehkä olen valmis antamaan aikaisempaa enemmän anteeksi.

Itkonen on toista mieltä. Kurssi kun antaa selkeän kuvan niin kapellimestarityön vaativuudesta kuin vastuustakin.

– Jos nousee korokkeelle, niin on syytä tietää, mitä siellä tekee.

Jorma Panulan antamaa palautetta kurssilaiset kuvailevat kompaktiksi ja tehokkaaksi. Jokaisen oppilaan suoritus videoidaan ja videot katsotaan porukalla läpi. Ainomäe myöntää, että videota katsoessa usein itsekin tajuaa, mikä meni pieleen.

– Ja monesti se Panulan kommentti on nyökyttelevä ”niin, niin”, Itkonen jatkaa.

Kurssin tärkeimmän annin Itkonen tiivistää seuraavasti: Auta, älä häiritse. Kurssilaiset toivovat, että tulevaisuus tuo lisää johtamismahdollisuuksia.

– Toki tässä menee nyt hetki uuteen orkesteriin totutellessa. Mutta toivottavasti löytyy tekemistä jonkun orkesterinkin edessä, Ainomäe sanoo.

Itkonen sanoo olevansa todella innoissaan johtamisesta.

– Tärkeää olisi päästä johtamaan lisää. Kapellimestari ilman orkesteria on kuin viulisti ilman viulua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.