Kulttuuripessimismi on länsimainen ilmiö

Länsimaisen kulttuurin kuva itsestään on muuttunut sitten optimistisen 1960-luvun. Usko siihen, että tulevaisuus olisi nykyhetkeä parempi, on horjunut.

Tietokirjailija Tommi Uschanov sanoo, että kulttuuripessimismin nousu näkyy tieteen puolella esimerkiksi kulttuurintutkimuksessa. Mutta kulttuuripessimismiä voi nähdä myös numeroiden valossa. Toistuvissa gallup-tutkimuksissa, joissa mitataan ihmisten uskomuksia yhteiskunnan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta, on tapahtunut trendin muutos.

– Tällaisia kysyttäessä näkyy aika selvästi, että viimeisen 50 vuoden aikana länsimaissa on tapahtunut käänne pessimismiin yleisellä tasolla, Uschnov toteaa.

Uschanovilta ilmestyy ensi vuonna kirja, jonka alustava otsikko on Kulttuuripessimismin nousu 1965–2015. Hän sanoo kirjoittamisen olevan yritys löytää vastauksia kysymyksiin, joihin hän ei itsekään vielä tiedä vastausta.

– Vastaukset eivät ole välttämättä yksiselitteisiä, kuten että kulttuuripessimismi on vallalla ja se on hyvä asia, koska asiat ovat aidosti huonosti, tai että kulttuuripessimismi ei ole vallalla ja se on hyvä asia, koska asiat ovat oikeasti hyvin, Uschanov sanoo.

– Asiat riippuvat siitä, mitä mittapuuta käytetään. Sama ihminen voi käyttää eri mittapuita eri tilanteissa.

Yksiselitteisesti pessimistisenä mielipideilmasto näyttäytyy, kun ihmisiä pyydetään arvioimaan tilastolukuja omasta yhteiskunnasta juuri kysymyshetkellä. Suomalaiset esimerkiksi vastaavat hyvin pessimistisesti kysymyksiin siitä, kuinka vanhaksi Suomessa eletään tällä hetkellä tai kuinka monta prosenttia suomalaisista on työttöminä.

– Ihmisten uskomukset siitä, miten asiat ovat jo tällä hetkellä, viettävät pessimistiseen suuntaan. Niitä, jotka antavat yltiöoptimistisia vastauksia verrattuna yltiöpessimistisiin on todella vähän.

1950- ja 60-luvut olivat länsimaissa taloudellista nousukautta. Koska nousukausi oli jatkunut pitkään, alkoi ajatus sen päättymisestä tuntua kaukaiselta. Positiivinen suhtautuminen tulevaan näkyi Yhdysvaltojen presidentin Lyndon B. Johnsonin lausahduksessa vuodelta 1964: ”Meillä on valta muovata sivilisaatio sellaiseksi kuin tahdomme.” Uschanov toteaa, ettei kukaan nykypäivänä uskaltaisi väittää mitään näin optimistista.

Optimismi alkoi taittua 60-luvun loppua kohden. Ja sitten koitti 70-luku.

– Öljykriisi ja siihen liittyvä todella pitkän talouskasvun kauden katkeaminen aiheuttivat sokin, joka ei olut ainoastaan taloudellinen, vaan joka levisi kulttuurin alueelle, Uschanov kertoo.

Toinen syy 50–60-lukujen optimismiin ja sen myöhempään romahtamiseen oli Uschanovin teorian mukaan kulttuurisen kipukynnyksen hetkellinen nouseminen.

– Väitän, että toinen maailmansota korotti kipukynnystä yhden kokonaisen sukupolven ajaksi. Sodan jälkeinen rauhanaikainen arki, vaikka siinä oli vastoinkäymisiä ja harmautta, tylsyyttä ja puurtamista, tuntui ihmeelliseltä armahtavalta vapahdukselta verrattuna sotaan.

Seuraava sukupolvi, joka ei muistanut sotaa, ei tuntenut enää samaa kiitollisuutta sodan loppumisesta. Kulttuurinen kipukynnys laski ja entistä vähäpätöisemmät asiat alkoivat tuntua epätyydyttäviltä.

Uschanov huomauttaa, että kipukynnys voi laskea toistakin kautta. Kun vanhat tyytymättömyyden aiheet saadaan voitettua, nälkä kasvaa syödessä.

– Nykyinen asioiden olo hyvällä tasolla tuntuu itsestään selvältä. Niinpä ihmiset ovat yhtä tyytymättömiä kuin silloin, kun asiat olivat kovilla tilastoluvuilla mitattuna paljon huonommin.

Yksi selitys pessimismille voisi löytyä jopa evoluutiosta. Uschanov pyörittelee, että kyseessä saattaa olla eloonjäämisvietin jäänne niiltä ajoilta, kun varautuminen pahimpaan saattoi pelastaa ihmisen kuolemalta.

Uschanovin mielestä pessimismi ei ole merkki länsimainen sivilisaation hiipumisesta.

– Pessimismi on suhteellisuudentajuttomuutta. Kysyn kirjan lopussa, voidaanko keneltäkään toisaalta vaatia suhteellisuudentajua, kun sen puutteeseen rohkaisevat kulttuuriset ja psykologiset tekijät ovat niin voimakkaita.

Tutkijan mielestä pessimismi on voima, joka on voitettavissa, minkä osoittaa sodanjälkeinen optimismi länsimaissa tai nykyinen optimismi länsimaiden ulkopuolella.

– Vastavoiman pitää olla riittävän voimakas, että pessimismiin viettävä psykologinen rakenne tulee voitetuksi.

Hän itse on optimisti monien sellaisten asioiden suhteen, joiden suhteen kulttuurin valtavirta ei ole.

– Hieman paradoksaalisesti olen kuitenkin pessimistinen sen suhteen, saadaanko pessimismiä koskaan hävitettyä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Negatiivisuus ei ole Suomen erityispiirre

Optimismi leimataan hömpäksi