Kuolleet, jotka elävät edelleen

Vuosi alkoi synkästi populaarimusiikin maailmassa, kun David Bowie kuoli sunnuntaina 10. tammikuuta. Muusikon poismenoa surtiin ympäri maailmaa, ja lehdet muistelivat tähteä suurin otsikoin ja monin tarinoin.

Kuolema tarjosi tilaisuuden käydä läpi Bowien laajaa tuotantoa ja muistella hänen uransa huippuhetkiä. Samalla voitiin pohtia laajemminkin hänen vaikutustaan populaarikulttuurin kehitykselle.

Medianäkyvyyden lisäksi Bowie sai paljon muutakin huomiota osakseen. Viikko kuolemansa jälkeen hän nousi ensimmäistä kertaa uransa aikana Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Oslossa muistettiin Bowieta ja joulukuussa 2015 kuollutta Lemmy Kilmisteriä soittamalla kaupungintalon kelloilla joka ilta toukokuun loppuun asti Motörheadin Electricity-kappaletta kello 18 ja kello 19 Bowien Changes-klassikkoa.

Kesäkuussa uutisoitiin, että Bowien hiuskiehkura 1980-luvulta oli myyty huutokaupassa lähes 20 000 dollarilla.

Huhtikuussa menehtyi toinen populaarimusiikin ikoni Prince. Jälleen nähtiin isoja otsikoita ja paljon muisteloita. Fanit surivat. Billboard tiesi kertoa, että Princen levyjä myytiin hänen kuolemaansa seuranneena päivänä 240 000 kappaletta.

Helsingin Sanomat teki Princeen liittyen jutun, jossa kerrottiin kuolleilla muusikkotähdillä olevan valtavat miljoonatulot: Michael Jacksonin on arvioitu tienanneen kuolemansa jälkeen 900 miljoonaa euroa.

Tähtien kuolema ja sen jälkeen myös heidän tekonsa siis kiinnostavat. Miksi?

Yliopistonlehtori Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta on tutkinut sekä mediaa että kuolemaa. Sumiala toteaa, ettei miksi-kysymyksiin ole koskaan yksiselitteistä vastausta.

– Mutta sitä voi miettiä, mikä henkilössä on sellaista, joka kulttuurisesti puhuttelee, hän sanoo.

– Kun näytät, ketä suret, kerrot samalla itsestäsi. Että nämä asiat ovat minulle tärkeitä.

Ymmärtääkseen sitä, keistä tulee kuolemattomia sankareita, pitää yrittää ymmärtää, miten mediayhteiskunta toimii ja millaisia asioita nykymaailmassa arvostetaan ja ihaillaan. Joihinkin populaarikulttuurin hahmoihin yksinkertaisesti tiivistyy ajan henkeä.

Sumiala arvelee Bowien esimerkiksi olleen sopiva yhdistelmä sellaisia arvostettuja piirteitä kuin luovuutta, vapautta ja rohkeutta. Samalla Bowie oli kuitenkin riittävän populaari.

– Väittäisin, että vaikka suremista Princenkin ympärillä oli, se ei saavuttanut samanlaisia mittasuhteita kuin Bowien kuolema. Tai Michael Jacksonin kuolema, jota olen aikaisemmin tutkinut, ja joka oli aika megalomaaninen.

Myös suomalaisia julkisuuden henkilöitä on kuollut tänä vuonna useita. Tammikuussa menehtyi Zarkus Poussa, toukokuussa Lasse Mårtenson ja kesällä näyttelijät Kristiina Elstelä, Ritva Vepsä ja Esko Hukkanen. Heinäkuussa kuoli myös suomalaisen teatterin ehkä tunnetuin nimi Jouko Turkka sekä säveltäjä Einojuhani Rautavaara.

Viimeisin kuolinuutinen oli näyttelijä Pentti Siimeksen kuolema 27. lokakuuta.

Kuolemaa tutkivilla sosiologeilla oli pitkään teesi, että länsimaiset modernit yhteiskunnat kieltävät kuoleman. Ajateltiin, että länsimainen kulttuuri on eristänyt kuoleman kuulumaan yksityiseen elämään tai laitoksiin, eikä se ollut läsnä julkisessa elämässä.

– En ole ainoa joka ajattelee niin, että mediaympäristön muutos on tuonut kuoleman taas jollain tavalla esille. En ajattele, että elämme kuoleman kieltävässä yhteiskunnassa, vaan päinvastoin kuolema ympäröi meitä monella tavalla, Sumiala sanoo.

Sosiaalinen media on muuttanut radikaalisti mediaympäristöä, Sumiala toteaa. Sen vuoksi on vaikea tehdä määrällistä vertailua, kerrotaanko julkkisten kuolemasta nykyään enemmän kuin ennen, mutta tutkija käyttää ilmausta, että kuolemasta uutisointi on intesifioitunut, kiihtynyt.

Esimerkiksi Youtube on pullollaan kuolleille tähdille tehtyjä muistovideoita, joita fanit ovat koostaneet.

– Tämä on levinnyt siihen, että tavallisistakin kuolleista ihmisistä tehdään koostevideoita Youtubeen. Tällaiset käytännöt ovat saaneet jalansijaa, ja siihen liittyy juuri mediaympäristön muutos.

Jos uutinen leviää sosiaalisessa mediassa, perinteinen media alkaa paisuttaa aihetta. Ja kun yksi media tekee jutun, muut tekevät perässä. Näin jotkut aiheet nousevat ryöpsäyksinä pinnalle, eikä tutkijallakaan ole selitystä siihen, miksi näin on.

– John F. Kennedyn kuolemahan on aivan ikoninen. Tällaisiin kuolemiin tiivistyy erilaisia tarinoita, joihin ihmiset voivat samastua. Ne alkavat elää omaa elämäänsä, ja vahvistavat itse itseään. Välttämättä kukaan ei lopulta tiedä, mikä tässä on merkityksellistä, mutta jotenkin tämä vain on merkityksellistä.

Media haluaa päästä lähelle ihmisten arkea ja kokemusmaailmaa, ja onkin alettu puhua journalismin tunteellistumisesta. Tunnetun tähden kuolema herättää faneissa voimakkaita tunteita, ja journalismi haluaa olla osa sitä.

Mutta onko suru aitoa, kun surraan sellaisen ihmisen kuolemaa, jota ei ole koskaan tavannut? Ulkopuolinen ei voi sitä päättää, eikä Sumiala halua vähätellä menetyksen kokemuksia.

– Jos on kasvanut kuunnellen jonkun tietyn artistin musiikkia, musiikkiin kietoutuu paljon omia elämänvaiheita. Ihminen suree loppujen lopuksi varmaan myös omaa menetettyä nuoruuttaan. Se on julkkisten yksi funktio elämässämme.

Uskomaton kuoleman käsikirjoitus