Kuopio Tanssii ja Soi avattiin: Satamatori tupaten täynnä

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin avajaiset houkuttivat Kuopion Satamatorin täyteen ihmisiä. Avajaisissa esiintyi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Suomen Kansallisbaletti, joka päätti kesäkiertueensa Savoon.

Lähes 20-henkisessä esiintyjäjoukossa olivat mukana muun esimerkiksi tähtitanssija Eun-Ji Ha sekä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa tänä vuonna ainoana suomalaisena finaaliin yltänyt Suvi Honkanen.

Esityksessä nähtiin otteita muun muassa baleteista Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä ja Don Quijote. Klassisen baletin numeroita täydensivät uudet nykytanssiteokset, joiden koreografeina toimivat Kansallisbaletin tanssijat Thibault Monnier ja Eemu Äikiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.