Kuopion Uusi Kesäteatteri: Solistina Olavi Virta

Jokaista riviä myöten täysi Rauhalahden kesäteatteriareenan katsomo kertoo paljon siitä, miten vetovoimaiseen aiheeseen Kuopion Uusi Kesäteatteri on tämän kesän kantaesityksessään tarttunut. Tangokuninkaan ja kevyen musiikin legendan Olavi Virran syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta, mutta Solistina Olavi Virta -musikaalin tuotantopäätös tehtiin jo vuonna 2012. Ja se näkyy lopputuloksessa.

Aiemmistakin kesistä tuttu käsikirjoittajatiimi Johanna Keinänen, Sami Kojonen ja Kimmo Virtanen on onnistunut rakentamaan mittavasta historiantiedosta ja musiikillisesta tuotannosta eheän ja pituutensa kantavan paketin.

Musikaali lähtee useasta kertojaäänestä, siitä ajatuksesta ja tiedosta, että Olavi Virtoja on niin monia kuin on tarinankertojiakin. Virran uraan liittyviä faktoja on ujutettu luontevasti näihin narratiiveihin, eikä käsikirjoitus toisaalta käännä selkäänsä kaikille niille eläville legendoille, joita esimerkiksi tangokuninkaan hurjaan autolla kaahailuun liittyy.

Dramaturgisesti musikaalin rakenne on oivallinen. Henkilökuvien suurin taakka, puuduttava kronologia on rikottu virkeästi, ja pääosan näyttelijä, 20-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Kojonen heittäytyy vuorotellen uransa loistossa olevasta sankarista Tampereen Pispalassa makaavaksi sairaaksi vanhaksi mieheksi.

Kuten yhdeksi iskelmälegendan kuvailijaksi ujutettu Justiina Puupää hyvin tiivistää koko laulajan elämää rytmittävän dynamiikan, Virta on ”ihana, mutta juoppo.”

Solistina Olavi Virta ei ole vain näyttämölle tuotu hittikimarakattaus, eikä siltä kannata sellaista odottaa – kokonaisuus on paljon elävämpi. Virran rakastetuimpia kappaleita on ujutettu osaksi musikaalia milloin sikerminä, milloin muistinsa kanssa taistelevan ehtoopuolen laulajan hakiessa ”Oi, jos oisit kultaseni...” -alulle oikeaa jatkoa. Ensi-iltayleisöstä huomasi, että Virran tuotannon helmet olivat selvästi merkittävä paikalle vetäjä.

Olli Heikkisen sovittamien taustanauhojen rinnalle särmää tuo musiikillisesta johdosta ja live-sovituksista vastaavan Anna Voutilaisen soittama saksofoni. Livesovitukset ovat miellyttävän monipuolisia ja ne elävät tarinan mukana.

Virran uniikkia ääntä ei tietenkään voi saavuttaa tai imitoida täydellisesti, mutta Kojonen laulaa vahvasti kaikki osansa. Upeimmillaan ilmaisu on soolona vedetyissä klassikoissa, kuten Täysikuussa. Vieraileva tähti ja yksi kesän musikaalin vetonaula Milana Misic tekee vaimon roolinsa ammattimuusikon varmuudella. Itse hahmo ei kuitenkaan nouse erityisemmin päähenkilöksi Virran rinnalle, vaan jää yhdeksi kertojaksi.

Sillä vaikka Solistina Olavi Virta on yhden suuren henkilöhahmon tarinalle rakennettu teos, ei se ole mikään yhden solistin show. Suuren kiitoksen ansaitsevat lukuisiin rooleihin lähes lennosta vaihtavat näyttelijät Joona Rytkönen, Tiina Paakko, Maria Palmu ja Riikka Voutilainen. Kohtaukset rullaavat eteenpäin skarpisti tapahtumapaikkojen vaihdellessa Amerikan matkasta ja työsiirtolasta Virran kantapaikkaan ravintola Torniin.

Näyttelijäkaartista pääsee aivan erityisesti loistamaan kirjaimellisesti limatukkainen manageri sekä sivurooleja heittävä Lasse Forsgren. Tarvittaessa itse juorulehtiin vinkkaava hahmo on olemuksessaan todella mehukas, ja Forsgren heittäytyy koomiseen toteutukseen koko kropallaan. Huumorin pukeminen nonverbaaliseen ilmaisuun onnistuu jopa käsillä seisten.

Rauhalahden areenan lavasteet ovat Uudelle Kesäteatterille tyypillisesti hillityt ja liikkuvat. Yksi kiinteä ravintolan esiintymislava riittää, muun rekvisiitan kulkiessa näyttelijöiden mukana pyörillä. Lava otetaankin haltuun Liisa Ruuskasen koreografioilla, jotka toimivat erityisesti joukkokohtauksina. Yksittäiset soolo-osuudet jäävät hieman sivuun näyttämön muista tapahtumista.

Kaikkiaan Solistina Olavi Virta on mietitty sekä kekseliäisyydellä toteutettu musikaali aikansa ja aikamme legendasta.

Ja siinä vaiheessa kun Kojonen täräyttää Hopeisen kuun viimeiset tahdit ilmoille, eivät kylmät väreet johdu vain Rauhalahden rannalta käyvästä tuulesta.

Laura Hyvönen