Kuusi uutta taitelijaprofessoria valittiin

Neljä musiikin alalla työskentelevää ja kaksi kuvataiteilijaa voivat ensi vuoden alusta käyttää nimikettä taiteilijaprofessori.

Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt taitelijaprofessoriapurahan muusikoille Timo Alakotila ja Kari Kriikku sekä säveltäjille Eero Hämeenniemi ja Jukka Linkola.

Kriikun ja Linkolan apuraha on kymmenvuotinen. Alakotila ja Hämeenniemi työskentelevät viisivuotisen apurahan tukemina.

Taiteilijaprofessorin apurahan saivat niin ikään kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen ja kuvanveistäjä Pekka Jylhä. Valtion kuvataidetoimikunta myönsi kummallekin kymmenvuotisen apurahan.

Apurahan saajalle maksetaan käteen verottomana noin 1 400 euroa kuussa.

Nykyiset yksitoista taiteilijaprofessorin virkaa muutetaan vähitellen eri taiteenalojen vuosiapurahoiksi.

Musiikin alan apurahojen hakemuksia saapui kaikkiaan 261, ja apurahoja myönnettiin 47. Kuvataiteen hakemuksia tuli puolestaan 697 ja apurahoja myönnettiin 58.