Kuvakukko ei aukea ainakaan ennen huhtikuuta: "Aina kun lähdetään vanhaa korjaamaan, on paikka yllätyksille"

Kuopion kaupungin omistama Kino Kuvakukko pysyy kiinni vielä ainakin maaliskuun ajan. Kuvakukko jouduttiin sulkemaan ilmanvaihtolaitteen vian vuoksi 23. tammikuuta, eikä siellä ole sen jälkeen esitetty elokuvia.

– Emme ole vielä päässeet itse työvaiheeseen, joten tarkkaa aikataulua emme pysty kertomaan, sanoo kiinteistötekninen asiantuntija Hannu Kosunen kaupungin tilakeskuksesta.

– Aina kun lähdetään vanhaa korjaamaan, on paikka yllätyksille.

Ilmanvaihtolaitteiston korjaustyöt saattavat siis jatkua vielä huhtikuussakin. Tarkkaa kustannusarviota kaupungilla ei vielä ole, mutta Kosusen mukaan puhutaan kymmenistä tuhansista euroista.

– Kuvakukkoon viedään uusi ilmanvaihtolaitteisto ja sillä pärjätään sinne asti, kunnes kohde lähtee täydelliseen peruskorjaukseen, mikä on lykkääntynyt jo jonkin kerran.

Kosusella ei ole vielä tietoa siitä, milloin Kuvakukon peruskorjaus mahdollisesti voitaisiin toteuttaa.

Kuvakukon elokuvatoiminnan ohjaaja Paul Staufenbiel pahoittelee etenkin sitä, että elokuvakerhot joutuvat esittämään keväällä tynkäohjelmistoa.

– Onhan tilanne vähän ongelmallinen. Menetämme paljon pääsylipputuloja, ja elokuvakerhot eivät pääse jatkamaan toimintaansa, hän sanoo.

– Mutta ei tämä meitä taloudellisesti kaada.

Kino Kuvakukko jouduttiin sulkemaan toistaiseksi

Uusimmat

Kulttuuri

Nilsiään suunnitteilla uudenlainen oopperatapahtuma – virolainen toimija toisi korkeatasoista musiikkia Louhosareenalle

Arkkitehtuurikoulu Bauhausin vaikutus näkyy Ikean kalusteissakin – muotoilussa etsitään jälleen käytettävyyttä, sanoo Kuopiossa vieraileva Constanze Unger

Ilmastonmuutos on muuttanut muotoilun opiskelua: "Miksi käytämme puusta vain sisuksen ja heitämme loput pois?"

Teosto-palkinto Sebastian Hillille ja Color Dolorille

Freddie Mercurya esittänyt Oscar-voittaja nähtäneen Bond-pahiksena ensi vuonna

Arvio: Max Minghellan esikoisohjaus Teen Spirit toistaa kaavamaisuuksia

Lukeminen rauhoittaa arkisen kaaoksen ja pukee sanoiksi lapsen tunteita, sanoo lastenkirjojen tutkija

Arvio: Anja Erämajan Imuri leikittelee kielellä, mutta on muodoltaan puuromaista

"En muista milloin olisin nähnyt viimeksi elokuvissa yhtä paljon itkeviä ihmisiä" – supersankarisaagan päätösosa laittoi toimittajankin nieleskelemään, kuuntele podcast

Kommentti: Sananvapaus odottaa vielä uudistusta Singaporessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.