Kuvataideseura esittäytyy vuosinäyttelyssä Poleenissa

Pieksämäen Kuvataideseura on ripustanut 43. vuosinäyttelynsä Poleeniin. Työt näyttelyyn valitsi tällä kertaa kangasniemeläinen kuvataiteilija ja Vuoden 2008 nuori taiteilija, Samuli Heimonen. Näyttelyyn pyrki 58 taitelijaa, joista jyryttäjä kelpuutti mukaan 44. Teosten määrä karsiutui 150 tarjotusta teoksesta 83:een. Lähes kaikki näyttelyn teokset ovat tältä vuodelta eli tarjolla on tuore katsaus pieksämäkeläiseen kuvataidemaailmaan.

Mukana näyttelyssä ovat muun muassa tutut nimet, Hannele Haatainen, Riitta Huttunen ja Kaarina Sepponen, joista keskimmäinen kääntää omassa esinekollaasissaan maailman ylösalaisin. Vuosinäyttelyssä on tällä kertaa myös ilahduttavan monta veistosta.

Näyttely avautui perjantaina ja on auki 24.1. asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.