Kymmenvuotias pianisti hämmästyttää taidoillaan - katso video

Tyttö on siro, mutta kädet ovat ehdottomasti pianistin kädet.

Yalun Wang hymyilee huomiolle. Hänen sormensa eivät vielä riitä järkälemäisistä soinnuista tunnetun Sergei Rahmaninovin teosten esittämiseen, mutta Frédéric Chopinin tulkintaan ne jo yltävät. Nuori pianisti esittää lempisäveltäjänsä ensimmäisen pianokonserton Kuopion kaupunginorkesterin solistina perjantaina.

– Se on hyvin vaikea teos, mutta niin kaunis. Rakastuin konserttoon heti, kiinalainen Yalun Wang kertoo sujuvalla englannilla.

– Aloitin konserton treenaamisen vuoden 2013 lopussa, kun valmistelin sen ensimmäisen osan kilpailua varten. Kuopiossa esitän konserton kokonaisuutena ensimmäistä kertaa.

Isojen teosten soittaminen on Yalun Wangille tuttua nuoresta iästä huolimatta. Hän on muun muassa esittänyt kolme vuotta sitten Dmitri Kabalevskin kolmannen pianokonserton, ja pari vuotta sitten vuorossa oli Ludwig van Beethovenin ensimmäinen pianokonsertto.

Seuraavana listalla on Felix Mendelssohnin ensimmäinen pianokonsertto.

– Aloitan harjoittelun heti, kun palaan kotiini Kiinaan, Yalun Wang hymyilee.

Konsertin kapellimestarina toimiva Guoyong Zhang kuvaa Yalun Wangia poikkeukselliseksi soittajaksi. Muusikoiden yhteistyö alkoi kolme vuotta sitten, kun Yalun Wang esiintyi Guoyong Zhangin johtaman orkesterin solistina.

– Hän soitti silloin Haydnia. Konsertin jälkeen päätin, että otan hänet mukaani esiintymään kaikkialle, kapellimestari kertoo.

Yhteiset matkat ovat suuntautuneet Aasian lisäksi muun muassa Ranskaan, Venäjälle, Israeliin ja Hollantiin – sekä nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.

– Rakastan tätä Suomen kylmyyttä ja hiljaisuutta, Yalun Wong sanoo. Guoyong Zhang ei malta olla lisäämättä, että pieni pianisti jopa haaveili soittamisesta ulkona pakkasessa.

Guoyong Zhangin mukaan kymmenvuotiaasta pianistista ei tee poikkeuksellista vain kehittynyt tekniikka vaan myös luontainen vaisto tulkita musiikkia. Erityistä on myös Yalun Wangin kyky harjoitella keskittyneesti useita tunteja päivässä.

– En ole ikinä nähnyt kenenkään kymmenvuotiaan kykenevän tuollaiseen keskittymiseen. Oma poikani soittaa myös pianoa, mutta tuon ikäisenä hän jaksoi keskittyä korkeintaan kymmenen minuuttia kerrallaan ja sitten ajatus karkasi muualle, Zhang sanoo.

– Tietysti Yalun Wang on vielä hyvin nuori ja hän tarvitsee aikaa musikaaliseen kypsymiseen, mutta jo nyt hän pystyy vastaamaan Chopinin tarjoamaan haasteeseen.

Mikä on nuoren pianistin mielestä hänen keskittymiskykynsä salaisuus?

– Se lähtee omasta halustani soittaa pianoa ja kehittyä. Pienenä äitini valvoi harjoituksiani, mutta pian huomasin, että pystyn tekemään sen kaiken itsekin, Yalun Wang kertoo.

Yalun Wang aloitti pianonsoiton neljävuotiaana isoveljensä esimerkin innostamana. Parin vuoden harjoittelun jälkeen hän huomasi, että soittamisesta voisi tulla muutakin kuin harrastus.

Vuonna 2010 viisivuotiaasta tytöstä tuli Berkeleyn yliopiston Bach-pianokilpailun nuorin voittaja. Vuoden aikana Wang voitti myös nuorimpana osanottajana Pohjois-Kaliforniassa China Music Teacher Instituten järjestämän pianokilpailun sekä Kiinan Xiamenissa nuorten pianokilpailun.

Samana vuonna hän pääsi kuuluisan kiinalaisen pianopedagogin Dan Zhao Yin oppiin.

Nyt takana on lukuisia konsertteja, kilpailuja sekä myös ensimmäinen levytys.

Yalun Wang myöntää, että hänen arkipäiviinsä ei mahdu koulun ja pianon lisäksi paljoakaan muita harrastuksia.

– Aamulla käyn koulussa, iltapäivällä harjoittelen pianoa kuusi tuntia ja ennen nukkumaanmenoa teen läksyt. Toki joskus aikaa on muullekin ja tykkään esimerkiksi erityisen paljon harrastaa jäätanssia. Kuuntelen lähinnä klassista musiikkia, pidän erityisesti romanttisesta tyylistä.

– Vanhempani eivät ole musikaalisia, mutta he ovat kannustavia ja hyvin usein toinen heistä kulkee mukanani esiintymismatkoilla.

Tulevaisuuden toive nuorella pianistilla on selkeä:

– Että soittaisin aina vain paremmin ja paremmin.

Kuopion kaupunginorkesterin Sinfoniasarja III -konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa 6.2. klo 19. Ohjelmassa Tšaikovskin Poloneesi oopperasta Jevgeni Onegin , Chopinin pianokonsertto nro 1 ja Straussin sinfonia d-molli.

Uusimmat

Kulttuuri

Dresden Frankfurt Dance Company tarjosi viikon päätteeksi upeaa tanssijoiden virtuositeettia

Tanssiarvio: Tero Saarisen Third Practice tarjosi sielua hivelevää musiikkia ja intensiivistä tanssia

Tampereella esillä laaja kattaus Andy Warholin julisteita

Kauan odotettu Tove Jansson -elokuva tuo valkokankaalle taitelijan seksuaalisuuden ja kolmiodraaman – "Kerromme sen oikean tarinan, jossa on lesboseksiäkin"

Poikien tanssileiri keräsi suuren osallistujamäärän tänä vuonna – Leiriläiset hakevat Kuopiosta tanssin voimaa ja kavereita

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla esiintyneelle Tuure Boeliukselle tanssiminen on ollut nuorena pakopaikka – "Minua kiusattiin lapsena Porissa aika paljon"

Arvio: Au Revoir Jorma U. -gaala oli ilta täynnä ainutlaatuisia esityksiä

Sodankylän elokuvajuhlat teki uuden yleisöennätyksen – festivaaleilla 31  000 kävijää

"Ajattelin, että Eemilistä pitäisi tehdä oma kirja, koska aineisto oli paljon", pohti Minna Kettunen lähes 20 vuotta sitten – nyt Eemil Halosen elämä ja teot on julki

Koreografi Jacopo Godani ei halua päästää tanssijoitaan helpolla: "Jokaisen luunkin täytyy ilmaista jotakin"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.